Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

STEELERS: Työntekijät, seuratoimijan tarina, joukkueet

 

steelersPalkki

Kai minä tykkään tästä, en muuten kuluttaisi kaikkea vapaa-aikaani hallilla. Mutta ihan yhtä arvostettavaa on sekin, jos joku ehtii olla mukana yhdessäkin treenissä. Jo siitä on suuri apu. Vielä koskaan väkeä ei ole ollut liikaa. Valmentaminen on mielestäni vaikeata, mutta palkitsevaa. – Juha Kauppinen

 

IMG_2165

Työntekijät

Jani Järvinen, Valmennuspäällikkö: ?Vastuualueenani on miesten edustusjoukkue, erityisryhmäjoukkue Virvelinrannan Veivarit, taito/kikkakoulut, mielenterveysryhmät, eläkeläisryhmät sekä vanhemmat ikäluokat eli A?D-juniorit. Työssäni aloitin syksyllä 2013 ja heti alkuun oli aikamoinen kausi. Olin kahden joukkueen juniorijoukkueen ja edustusjoukkueen päävalmentajana ja samalla suoritin ammattivalmentajan tutkinnon. Niin ja oli tuon päälle vielä Salibandyliiton ikäluokkavalmentaminen, mutta elossa ollaan edelleen! Meillä on hieno työporukka ja seuralla loistava potentiaali kehittyä. Niin ja itse pidän Elenia Areenaa Suomen hienoimpana hallina! Teräs taipuu, ei murru.?

Steelersin valmennuspäällikkö Jani Järvinen.

Steelersin valmennuspäällikkö Jani Järvinen.

Jukka Järvinen, Nuoriso-ohjaaja/maalivahtivalmentaja: ?Vastuualueenani ovat harrasteryhmät, kaupunginosaryhmien ohjaus ja maalivahtivalmennus seurassa sekä muutaman yhteistyöseuran kanssa. Aloitin työssäni elokuussa 2012 seuran harrasteryhmien puolella ja tällöin aloin myös puhtaalta pöydältä kehittämään seuran maalivahtivalmennusta. Hienot junnut ovat ilman muuta paras osa seuraa, toki työkaveritkin menevät siinä rinnalla. Lisäksi meillä on loistavat maalivahdit, jotka haluavat oppia uutta. Itselleni on tärkeää, että seura antaa mahdollisuuden harrastaa lajia jokaiselle sillä itselle sopivalla tasolla.?

Jussi Korhonen, Nuorisopäällikkö : ?Vastuualueenani ovat harrasteryhmät, kaupunginosajoukkueet sekä nuorimmat ikäluokat, eli E?G-juniorit. Olen aloittanut seurassa syksyllä 2011 ja käynnistänyt tällöin seuran harrastetoiminnan. Nykyisin harrastetoiminta on iso osa seuran toimintaa ja kehittynyt hienosti vuosi vuodelta. Parasta Steelersissä on iloiset junnut ja heidän aktiiviset vanhempansa. Työkaverini ovat myös aivan erityisen mahtavia hahmoja. Jokapäiväisellä työllä viedään seuraa eteenpäin, salibandy on siistiä!?

Jaakko Vahtokari on maalivahtivalmentaja ja edustusjoukkueen torjuja.

Jaakko Vahtokari on Steelersin ikäluokkavastaava ja edustusjoukkueen torjuja.

Jaakko Vahtokari, Ikäluokkavastaava: ?Vastuualueenani on B-, C- ja D-juniorijoukkueiden valmentajien ja pelaajien kehittäminen ja tukeminen. Osittain myös A-junnut sekä miesten 2.-joukkue ja seuran toiminnan kehittäminen. Syyskuun alussa hyppäsin mukaan remmiin myös kaukalon ulkopuolella. Parasta Steelersissä on mielestäni päämäärätietoinen eteenpäin meneminen ja kehittyminen joka osa-alueella. Tarjotaan kaikille mahdollisuus pelata salibandya! Innokkaita junnuja on myös mahtava katsella ja kuunnella halleilla ja peleissä. Seurassa on hyvää, motivoitunutta tekemistä nuorimmista junnuista aina edustusjoukkueisiin saakka. Olemme iso seura joka haluaa kehittyä ja kehittää salibandya.
Sain myös tehtäväksi mainita Hämeenlinnan kaikkien aikojen kovimman säbähahmon ja Kari ?Pappa? Purontakanen tuli ensimmäisenä mieleen!”

Toiminnanjohtaja Noora Lavosen kolumnin löydät täältä.

steelersPalkki

Seuratoimijan tarina

Lähdin mukaan valmennukseen vanhemman pojan Steelers-02-joukkueeseen ?auttamaan?. Pojat olivat aika pieniä. Joukkue oli ollut jo vuoden, pari kasassa. Nyt meitä on siinä kolme valmentajaa. Nuoremmalle 04-syntyneelle pojalle perustettiin toisen isän kanssa joukkue kesällä 2011. Vuoden päästä rupesin sen päävalmentajaksi. Siinä puuhassa olen vieläkin, menossa viides vuosi. Siinä joukkueessa meitä on viisi valmentajaa.

Molemmissa joukkueissa on noin 35 pelaajaa kahdessa peliryhmässä. Joukkueilla on yhteensä kuusi harjoitusta viikossa, olen mukana viisissä harjoituksissa. Torstai on tuplapäivä: hallilla menee koko ilta puoli viidestä kahdeksaan, on sekä 02- että 04-harjoitukset. Viikonloppuisin pelataan. Molemmat joukkueet pelaavat sekä omia että vuotta vanhempien sarjoja. Joka viikonloppu on turnaus, joskus kaksi tai kolme.

Minun tapaisiani valmentajia on useita Steelersissä. Monet ovat mukana kahdessa joukkueessa. Se on omanlaistaan sissitouhua. Omista pelivuoroista toinen on pitänyt jättää pois. Ei riitä virta. Olen kouluttautunut valmentamisen ohessa Salibandyliiton kursseilla. Keväällä alan suorittaa liiton huippuvalmentajan tutkintoa, jos pääsen kurssille. Työ opettaa ja valmennuskaverit.

Kun tulee lisää tunteja, oppii tekemään asiat pienemmin elein, tekee enemmän oikeita asioita kuin ennen. Onneksi tutustuin seuran valmennuspäällikkö Jani Järviseen kolmisen vuotta sitten. Hakki vastaa, jos on kysyttävää. Valmentaminen on minulle läsnäoloa: ihannetilanteessa jokaisen pelaajan jokaista suoritusta seuraa joku. Siksi harjoituksissa on hyvä olla useita valmentajia. Vaatimustaso on kova, mutta ei olla julmia. Positiiviset asiat poimitaan, niitä vahvistetaan. Jos on kehitettävää, se sanotaan reilusti, mutta suoraan. Yritetään pitää ilmapiiri, jossa jokainen saa onnistua ja epäonnistua.

Kai minä tykkään tästä, en muuten kuluttaisi kaikkea vapaa-aikaani hallilla. Mutta ihan yhtä arvostettavaa on sekin, jos joku ehtii olla mukana yhdessäkin treenissä. Jo siitä on suuri apu. Vielä koskaan väkeä ei ole ollut liikaa. Valmentaminen on mielestäni vaikeata, mutta palkitsevaa. Omat virheet ja rajallisuus ovat läsnä koko ajan. Kehitytään, pikku hiljaa! Hienoa on, että oppii itsestään ja muista, ihmisenä olemisesta. Yllättävän paljon valmentajana tulee mietittyä muita asioita kuin suoraan urheiluun ja peliin liittyviä. Ihmisyys on isossa osassa. Jos pitäisi valita yksi asia, jonka nostan yli muiden, haluan, että valmentamani pelaajat ovat rohkeita. Uskaltavat yrittää asioita, joita eivät vielä osaa. Pelaaminen on hyvää ajankulua. Pisimmälle pääsee se, joka tykkää pelaamisesta eniten.

Juha Kauppinen

Steelersin 02- ja 04-syntyneiden poikien valmentaja, Terässydän

12181840_1234955003184946_836450826_n

Janakkalan esittely: Steelers-BaldoSport ry

Steelersiin kuuluu kaksi yhdistystä: Steelers Juniorisalibandy ry Hämeenlinnassa ja Steelers-BaldoSport ry Janakkalassa. Steelers-BaldoSport ry (alunperin BaldoSport ry) on perustettu samoihin aikoihin kuin hämeenlinnalainen Steelers Juniorisalibandy ry eli toukokuussa 2011. Molemmat seurat ovat alusta alkaen jakaneet samat arvot ja tavoitteen: tarjota salibandya kaikille innokkaille ja lajista kiinnostuneille, omasta harrastusmotivaatiosta ja taitotasosta riippumatta; lapsille, nuorille ja aikuisille sekä erilaisille ryhmille esimerkiksi perheille; tytöille ja naisille sekä pojille ja miehille; harrastuspohjalta- tai kilpaurheilutavoittein.

BaldoSport yhdistyi hämeenlinnalaisen Steelers Juniorisalibandyn kanssa keväällä 2013, jolloin Janakkalan yhdistys päätti vuosikokouksessaan myös muuttaa nimensä Steelers-BaldoSportiksi. Näin Steelers-perheen toiminta-alue laajeni samalla Harvialasta Turenkiin ja edelleen Leppäkoskelta Tervakoskelle. Yhdistyksillä säilyi yhdistymisestä huolimatta erilliset ja itsenäiset hallinnot, mutta hallinnollisten asioiden osalta tehdään myös yhteistyötä jakamalla henkilöresursseja puolin ja toisin.

Janakkalassa Steelersillä oli aluksi enimmäkseen harrastetoimintaa tytöille ja pojille sekä aikuisille kuntotoimintaa. Poikien alun perin kahdesta kilpaikäluokasta: 2000- ja 2002-syntyneistä pelaajista, on pikku hiljaa kasvanut nuoria miehiä, jotka pelaavat tällä hetkellä myös aikuisten pelejä. Aikuisten kuntotoiminnasta on poikinut miesten 6.-divarijoukkue, josta on osaltaan syntynyt myös aktiivisia peliryhmiä muihin kunnan alueella nykyisin toimiviin uusiin salibandyseuroihin.

Tällä pelikaudella Janakkalan Steelers-BaldoSportin toiminta on kilpapuolella kasvanut seitsemään Salibandyliiton kilpatoiminnassa mukana olevaan joukkueeseen. Näissä joukkueissa nuorimmat mukana olevat pelaajat ovat alle esikouluikäisiä. Uusia joukkueita on tälle kaudelle perustettu kaikkiaan kolme: kaksi esikouluikäisten joukkuetta ja 1.?2.-luokkalaisten joukkue. Edelleen seurassa kilpajoukkueina jatkavat 2003?2004 syntyneiden poikien, 2002 syntyneiden poikien ja 2000 syntyneiden poikien joukkueet sekä miesten 6.-divarijoukkue.

Harrastetoimintaa Steelersillä on Janakkalassa alkaen alle esikouluikäisten lasten Taapero-ryhmistä. Tervakoskella kokoontuu kerran viikossa aikuisten ja lasten yhteinen harrasteryhmä. Tervakoskella ja Turengissa kokoontuu kerran viikossa sekä naisten omat, että naisten ja miesten kuntosählyvuorot. Tyttöjen harrasteryhmiin seura on satsannut Janakkalassakin kaiken aikaa ja tällä kaudella ryhmät kokoontuvat sekä Turengissa että Tervakoskella.

Seuran kaikissa joukkueissa ja ryhmissä on koulutetut ohjaajat. Kaikkiin ryhmiin on tarjolla vapaita pelipaikkoja ja muutaman ensimmäisen kerran tutustuminen ryhmässä on aina maksutonta.

Terästä Janakkalasta ? meillä pelaa kaikki!

IMG_2122

Joukkueet, valmentajat ja joukkueenjohtajat

Steelers JSB (Hämeenlinna):

  • Miesten Edustusjoukkue: valmentaja Jani Järvinen, joukkueenjohtaja Timo Manninen
  • Miesten II-joukkue: valmentaja Mikko Koivistoinen, joukkueenjohtaja Jonna Jansson
  • Miesten III-joukkue: valmentaja ja joukkueenjohtaja Jarmo Aallonen
  • Naiset edustusjoukkue: päävalmentaja Jani Perkonmäki, valmentajat Kaj Palmroth, Jari Salo, joukkueenjohtaja Viivi Laine
  • Naisten II-joukkue: päävalmentajat Laura Parikka ja Ringa Laurila, joukkueenjohtaja Sara Seurujärvi
  • A-pojat: valmentaja Mikko Koivistoinen, joukkueenjohtaja Jonna Jansson
  • B-pojat: valmentaja Kari Kohtala, joukkueenjohtaja Jari Virtanen
  • C1-pojat: valmentaja Mika Koskinen, joukkueenjohtaja Jarkko Ustinov
  • C2-pojat: valmentaja Arto Hiltunen, joukkueenjohtaja John Alatalo
  • D1-pojat: valmentaja Jussi Veijola, joukkueenjohtaja Pekka Haapasalo
  • D2-pojat: valmentaja Juuso Karvanen, joukkueenjohtaja Antti Vättö
  • E1-pojat: valmentaja Juha Kauppinen, joukkueenjohtaja Pekka Sääksjärvi
  • E2-pojat: valmentaja Jarno Mäntylä, joukkueenjohtaja Tatu Vanhanen
  • F1-pojat: valmentaja Miika Peltonen, joukkueenjohtaja Lasse Hakala
  • F2-pojat: valmentaja Jussi Veijola
  • G-pojat: valmentaja Pasi Uschanov, joukkueenjohtaja Petri Autio
  • B-tytöt: valmentaja Raimo Matinkari, joukkueenjohtaja Susanna Hakala
  • C-tytöt: valmentaja Raimo Matinkari, joukkueenjohtaja Susanna Hakala
  • D-tytöt: valmentaja Raimo Matinkari, joukkueenjohtaja Eunice Joensuu
  • E-tytöt ja nuoremmat: valmentaja Henri Laine, joukkueenjohtaja Sanna Järn

Steelers-BaldoSport (Janakkala):

Kilpajoukkueet:

  • Miehet, (6-div.): valmentaja Lauri Hanhimäki; joukkueenjohtaja Jari Laakso
  • C1-juniorit: valmentaja Aleksi Kätkytniemi; joukkueenjohtaja Tuija Vuorio
  • D2-juniorit: valmentaja Timo Ansalahti; joukkueenjohtaja Susanna Kuivalahti
  • D1-juniorit: valmentaja Kari Ruotsalainen; joukkueenjohtaja Tony Knuutinen
  • F2-juniorit: valmentajat Petri Virjo ja Arto Lehtimäki
  • G-juniorit, Tikarit ja Sapelit: valmentaja Tinja Kainulainen

Harrasteryhmät:

  • Alakoulu-ikäiset tytöt: valmentajat Tinja Kainulainen ja Heidi Honkasaari
  • Yläkoulu-ikäiset tytöt: valmentaja Heidi Honkasaari
  • Taaperot (5-vuotiaat ja nuoremmat): valmentaja Petri Hakamäki
  • Eskarit (5?6-vuotiaat): valmentaja Tinja Kainulainen
  • 1?2lk. Hobby: valmentaja Arto Lehtimäki
  • 5?6lk. Hobby: valmentajat Kari Ruotsalainen ja Tony Knuutinen
  • 7?9 lk. Hobby: valmentajat Niko Koukkari ja Roope Ahlholm
  • Naisten kuntosähly, NiceSäbä: ohjaajat Riikka Virtanen ja Katja Tukiainen
  • Miesten ja naisten sekasähly: ohjaajat Niko Koukkari, Roope Ahlholm, Toni Sivula ja Kari Sivula

Haluatko liittyä mukaan seuran toimintaan? Lisätietoa sinua kiinnostavasta osa-alueesta voit katsoa osoitteesta www.steelers-salibandy.fi

Lue myös:

Salibandya kaikille Steelersissä

Miesten edustuksella vaihteleva alkukausi

Vahvistunut joukkue sarjassa toisena

nico

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.