Keskiviikko 08.05.2024
Nimipäivät: Heino

Tuuli:
 

ReskaSport: Salibandya kaikille Steelersissä

steelersPalkki

Steelers on Suomen neljänneksi suurin salibandyseura, jäseniä seuralla on hieman yli tuhat. Seuran toiminta on käynnistynyt alun perin vuonna 1996 miesten edustusjoukkueen pelatessa Suomen huipulla. Nimi herätettiin henkiin vuosien tauon jälkeen vuonna 2011 Trackersin ja Ruunien Ruunien yhdistyessä yhden nimen alle. Juniori- ja edustustoiminta jäi erillisten yhdistysten alle, mutta yhdistettiin Steelers Juniorisalibandy ry:n nimen alle kesällä 2013.

junnut

Seuran toiminnan lähtökohtana on tarjota salibandya kaikille ja tämä näkyykin joukkueiden monimuotoisuudessa. Juniorijoukkueita seurassa on yli 30 kappaletta ja joukkueita on alle kouluikäisten harrastekerhoista aina vanhempien juniorien kilpajoukkueisiin.

B-, sekä C2-pojat ja C-tyttöjen joukkueet pelaavat kaudella 2015?2016 ikäluokkansa valtakunnallisissa SM-sarjoissa. Seuralla on myös kasvavassa määrin erityisryhmätoimintaa. Erityisryhmäjoukkue Virvelinrannan Veivarit perustettiin vuonna 2013 ja mielenterveys- sekä eläkeläisryhmät ovat aloittamassa toimintaansa.

edustusM

Lähtökohtana on, että jokaiselle pelaajalle löytyisi omaa tasoa ja panostusta vastaava joukkue. Myös aikuisten puolella joukkueita on edustusjoukkueiden lisäksi harrastekerhoista alimpiin divareihin. Miesten ja naisten edustusjoukkueet pelaavat Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Divarissa ja tavoittelevat pitkäjänteisesti Suomen huippua.

IMG_2541

Seura järjestää tänäkin vuonna paljon harrastetoimintaa, jossa pääpaino on hauskanpidossa ja pelaamisessa. Steelers on jo neljä vuotta järjestänyt Hobbytoimintaa lapsille, jotka haluavat harrastaa salibandya, mutta eivät kilparyhmissä. Hobbyryhmissä pääpaino on pelaamisessa. Ryhmät eivät osallistu Salibandyliiton sarjoihin. Nämä ryhmät ovat loistava mahdollisuus muiden lajien harrastajille sekä lajista kiinnostuneille kokeilijoille.

Ryhmistä onkin ponnistanut monta pelaajaa seuran kilparyhmiin. Toisaalta mukana on paljon pelaajia, jotka ovat mukana vuodesta toiseen ja nauttivat salibandysta täysillä tässä muodossa. Hobbyryhmiä pidetään 1.?2.-luokkalaisille, 3.?4.-luokkalaisille, 5.?6.-luokkalaisille sekä yläkoulu- ja opistoikäisille tytöille ja pojille.

naperot-iittalassa_net

Alakouluryhmät kokontuvat kerran viikossa treeneihin ja pelaavat silloin tällöin kauden aikana harjoituspelejä. Mimmit ja yläkoulu- sekä opistoikäiset treenaavat kaksi kertaa viikossa ja pelaavat myös harjoituspelejä kauden mittaan.

Toinen harrastetoimintamuoto lapsille on kaupunginosatoiminta. Tämä toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille. Ryhmiä on kuudella koululla ympäri Hämeenlinnaa. Treenipaikat ovat Miemalan koulu, Luolajan koulu, Seminaarin koulu, Ruununmyllyn koulu, Kirkonkulman koulu sekä HYK. Näistä vanhemmat voivat valita lapselleen sopivimman paikan aloittaa hieno harrastus.

Ryhmät treenaavat kerran viikossa ja pelaavat noin kerran kuussa treenipelejä keskenään. Pelikerrat ovat hienoja tapahtumia, kun ryhmät kohtaavat ?isolla areenalla? toisensa. Lisätietoja ryhmistä saat Steelersin nettisivuilta tai ottamalla suoraan yhteyttä nuorisopäällikkö Jussi Korhoseen. Jussin tavoittaa numerosta 045 8723 000 tai osoitteesta jussi.korhonen@steelersjsb.fi.

Steelersin liite lähilehti Reskassa 16.12. Tekstit: Noora Lavonen, Matti Manninen, Juha Kauppinen, Jussi Korhonen / Steelers Juniorisalibandy ry. Kuvat: Steelers Juniorisalibandy ry ja Juha Reinikainen.

 

TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS

Tervehdys arvoisat lukijat,

Toiminnanjohtajan työhöni kuuluu seuran operatiivisen toiminnan kokonaisvaltainen johtaminen, eli käytännössä kaikissa seuraan liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä minuun jos suoraa yhteyshenkilöä ei löydy. Aloitin työssäni tämän vuoden elokuussa ja olen päässyt jo hyvään vauhtiin seuran kehittämisessä. Alku meni paljolti nykytilanteen kartoittamisessa, mutta nyt on tullut huomattua, että paljon hyviä asioita on tapahtumassa hienon porukan kanssa ja niissä on mukava olla mukana.

Steelersissä on paljon puolia joista pidän. Seuralla on terveet arvot ja olemme tulevaisuuteen katsova ja yhteiskunnan tarpeita mukailevia. Haluamme kehittyä ja mahdollistaa mahdollisimman monelle liikkumisen iloa salibandyn merkeissä. Minulla on hienot työkaverit ja upeat vapaaehtoiset toimijat, joiden kanssa on hieno kehittää seuraa, ja samalla kehittyä itse työssään. Jäseniä on paljon, mutta sen mitä on ehtinyt tässäkin ajassa jo tutustua, niin on meillä myös hienot harrastajat!

Tavoitteeni on rakentaa Steelersistä yhä yhtenäisempi, keskenään keskusteleva ja tulevaisuuteen katsova seura. Täytyy käyttää tämä tilaisuus ja kiittää vielä kaikkia vapaaehtoisiamme, jotka tekevät hienoa työtä, mutta jäävät liian usein liian vähälle kiitokselle. Kiitos!

Rauhallista joulun odotusta toivottaen,

Noora Lavonen

Toiminnanjohtaja

Steelers Juniorisalibandy ry

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.