YRITYS: Valiomies pukee pikkujouluihin

Verkkolehti Reska.fi:n muotitoimitus päivitettynä pikkujouluihin. Kaulassa suomalainen Matexin aito silkkinen ascot-huivi, paita Venti, takki Sankar/Jason. Puvustus: Valiomies Hämeenlinna.
Yksiväristä ja raitaa vähemmän, kukkakuviopaitaa ja 70-luvun henkeä enemmän pikkujouluihin. Valiomiehen kauppias Katri Selin-Nurmi iloitsee ensinnäkin siitä, että tänä vuonna pikkujoulujen vietto näyttää olemaan lisääntymään päin.
? Hankalaan aikaan halutaan piristystä. On hienoa, että pikkujouluja vietetään enemmän nyt kuin muuten viime vuosina.
Pikkujouluja vietetään yhä enemmän niin sanotuissa rennommissa paikoissa ja pukeutuminenkin heijastelee tätä: Smart casualia tai casualia.
? Farkut käyvät molempiin pukeutumiskoodeihin. Niissä tyyli on siistiytynyt, eli kivipestyt mallit ovat jääneet taustalle ja mallit ovat kapeita, jopa pilliä, Selin-Nurmi opastaa.
Hän kertoo, että isojakin pikkujoulutilaisuuksia vietetään nykyään smart casual -hengessä.
? Silloin asuna voi olla pukukin, mutta vähintään irtotakki ja kauluspaita. Jos paitaan haluaa astetta fiinimpää eikä retrokuviota, voi ottaa yksivärisen paidan, johon on haettu eloa esimerkiksi kauluksen kuvioinneilla.
Casual-tyylissä paitana voi olla vaikka poolo tai t-paita.
Juha Reinikainen

Pikkujoulujen paitamuotia vuosimallia 2015. Jos kukkakuvio ei tunnu omalta, voi valita yksivärisen, kaulusvärein elävöitetyn paidan.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.