Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Rengon vuoden yrittäjä tekee juuresten käsittelykoneita

Kuvassa Kalvolan ja Rengon vuoden yrittäjä Markku Innala. Kuva: Jouni Lehtonen.

Kuvassa Kalvolan ja Rengon vuoden yrittäjä Markku Innala. Kuva: Jouni Lehtonen.

Rengon ja Kalvolan yrittäjäyhdistykset viettivät yhteistä Yrittäjäjuhlaa ravintola Tulinummessa Rengossa lauantai-iltana. Juhlassa palkittiin Rengon ja Kalvolan yhteinen Vuoden yrittäjä. Tämän arvostetun tunnustuksen sai Remet Oy:n yrittäjäpariskunta Markku ja Pirjo Innala Rengosta.

Remet Oy:n toimitilat sijaitsevat Rengossa, Innalan maatilan pihapiirissä. Markku Innala kertoo vanhojen maksukuittien osoittavan, että sukutilalla tehtiin Markun isän Erkki Innalan toimesta konekauppaa jo 1950-luvulla. Maataloutta helpottavien koneiden suunnittelu ja valmistus alkoi tosissaan toiminimellä vuonna 1964 maatilan yhteydessä olevalla korjauspajalla.

Samoihin aikoihin 1960-luvulla Innalat aloittivat maatilallaan laajamittaisemman perunan viljelyn, mikä auttoi tuotannossa olevien perunan käsittelykoneiden testausta. Vuosien mittaan Remetin tuotanto on laajentunut, käsittäen nykyisin lähes kaikkien eri juuresten käsittelyssä tarvittavien koneiden valmistuksen.

Markku tuli yhtiöön osakkaaksi vuonna 1984, kun yhtiömuoto muutettiin kommandiittiyhtiöksi. Vuonna 2006 yrityksestä tuli osakeyhtiö ja samana vuonna tilalla luovuttiin maanviljelystä. Markun vaimo Pirjo on mukana yrityksen toiminnassa hoitaen yrityksen paperitöitä, siivousta ja toimien kiireapulaisena verstaalla. Innaloiden nuorempi tytär hoitaa kirjanpidon. Muutenkin perheen nuorista ja vävyistä on apua yrityksen pyörittämisessä. Heiltä löytyy esimerkiksi vientikaupan vaatimaa kielitaitoa ja tietokoneosaamista.

Nykyisin Remet Oy tekee Virossa sijaitsevan myyntipisteen kautta kauppaa Viron lisäksi myös Venäjälle ja muihin Baltian maihin. Viennin osuus tänä vuonna tulee olemaan reilun kolmanneksen liikevaihdosta ja noin 60 prosenttia valmistettavista laitteista. Remetin tuotteita on tänä vuonna viety Venäjän, Baltian, Ruotsin ja Unkarin lisäksi nyt myös Hollantiin. Sähköpostilla tuli Hollannista tilaus kalansuomustuslaitteesta, joka maksun varmistuttua toimitettiin tilaajalle.

Toinen myyntipiste Remetillä on Pietarissa. Viimeisten parin vuoden aikana on Venäjän oma maataloussektori, osin pakotepolitiikan ansiosta, vahvistunut. Esimerkiksi tuottajalle maksetaan perunakilosta Venäjällä enemmän kuin Suomessa.

? Nyt venäläisillä perunantuottajilla on rahaa investoida ja tämä on taasen avannut meille vientimahdollisuuksia sinne, Markku Innala kertoo.

Remetin vahvuus on tilaustyönä asiakkaan mittojen ja tarpeen mukaan valmistetut laitteet. Remetin laitteet lähtevät Rengosta asiakkaalle yleensä toimintavalmiina. Käyttöönotto vaatii vain sähköpistokkeen kytkemisen pistorasiaan. Sähkökeskukset koneisiin tulevat alihankkijalta. Toinen yrityksen tukijalka on varaosien nopea toimitus. Yrityksellä on hyllyssä valmiina tarvittavat varaosat kaikkiin rakentamiinsa laitteisiin. Varaosapalvelu toimii kellon ympäri arjet ja pyhät.

Tuotteiden korkea laatu tulee Innalan mukaan siitä, että työntekijät tekevät laitteita kuin omaansa. Remetillä on nykyisin töissä 3 perheen ulkopuolista työntekijää.

? Firma ei toimi ilman hyviä, ammattitaitoisia ja pitkäaikaisia työntekijöitä. Meillä on ollut onni saada sellaisia. Nykyisistäkin kaikki ovat aikoinaan aloittaneet työuransa meillä käymällä mopolla kesätöissä, Markku Innala kiittelee.

Porkkanan käsittelyyn tarkoitettuja laitteita ei Suomessa valmista kuin Remet, joten esimerkiksi forssalainen suuri porkkanan kasvattaja ja jalostaja Karotia on Remetin asiakas. Maailman suurin kuminan tuottaja, Riihimäellä toimiva Trans Farm Oy luottaa Remetin laitteisiin kuminan käsittelyssä.

Remet on laajentanut tuotantoa juuresten käsittelylaitteista myös muille aloille. Yksi iso asiakas on globaalisti toimiva paristojen ja kuiva-akkujen kierrätykseen erikoistunut AkkuSer Oy. Remet on toimittanut yrityksen Nivalan tuotantolaitoksen kuljettimet. Ne on suunniteltu ja tehty mittatilaustyönä. AkkuSer on patentoinut kansainvälisesti tuotannossaan käyttämänsä teknologian ja Remetin toimittamat laitteet kuuluvat kyseiseen menetelmäpatenttiin.

Markku Innala ei ole ollut päivääkään vieraalla töissä. Mutta hän sanoo, ettei osaansa vaihtaisi, vaikka esimerkiksi lomien vietto rajoittuu muutaman päivän pituisiin jaksoihin vuodessa, parhaimmillaan talviseen lomaviikkoon Lapissa. Asiakkaiden tyytyväisyys ja heiltä saatu hyvä palaute auttavat jaksamaan.

? Yrittämisessä viehättää se vapaus. Tässä ei ole kellokorttia, Innalat summaavat.

REMET OY

  • Perustettu: 1964 toiminimi, 1984 Ky ja 2006 Oy
  • Yrittäjä: Markku ja Pirjo Innala
  • Työntekijöitä: Yrittäjien lisäksi 3 vakituista
  • Tuotteet: valmistaa juuresten käsittelykoneita kuljetuslaatikoiden kippaajista pesureihin, kuljettimiin ja kuorimalaitteisiin sekä pussittajiin. Lisäksi yritys valmistaa muun muassa kalansuomustuslaitteita.
  • WEMin piirimyyjä Hämeenlinnan alueella jo 40 vuoden ajan. Myyntivalikoimissa sähkömoottorit, vaihdemoottorit, kierukkavaihdemoottorit ja taajuusmuuttajat.

1 kommentti

  1. Kalevi Luhtanen:

    Hei. Pitkästä aikaa. Huomasin netistä Remetin ilmoituksen ja kunniamaninnan,ajattelin että lähetän viestiä,siitä on pitkäaika kun viimeksi nähtiin huutokaupassa, jos muistat.Tuomolan Mtti porkkanamatti on minun hyvä ystävä,todenäköisesti sinun hyvä asiakas.Terveisin Kalevi.

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.