Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

MYLLYTUPA: Puusepänkadulle rakentuu kesäksi terassi

Myllytuvan Puusepänkadun ravintolan lounastarjontaa on monipuolistettu, Vesa-Pekka Tauru kertoo.

Puusepänkadulla toimiva Ravintola Myllytupa on paalupaikalla, kun Kantolassa soi heinäkuussa Metallican konsertti.

? Ravintola on heinäkuun ajan muuten suljettuna, mutta tila on vuokrattavissa terasseineen ja ruokailuineen Metallican keikan ajaksi, ravintoloitsija Vesa-Pekka Tauru kertoo.

Kesäksi rakentuva terassi on uutuus ja myös Puusepänkadun ravintolan lounastarjonta on muokkautunut matkan varrella asiakkaiden toiveiden mukaiseksi.

? Salaattipöytä pidetään runsaana, raikkaana ja terveellisenä, mutta rinnalle on tuotu myös hieman raskaampaa ruokaa.

Laajentuneeseen tarjontaan kuuluu myös päivittäinen keitto ja kasvisruokavaihtoehto. Pitopalvelut on tärkeä osa Myllytuvan konseptia ja tuvan ruokia maistellaan esimerkiksi Linna-Cruisingissa. Kesäksi Tauru joutuu jo myymään ei-ootakin, mutta syksylle on taas tilaa.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.