Lauantai 01.10.2022
Nimipäivät: Rauno, Rainer, Raine
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
8°C
Tuuli: 2 m/s SE
 

Lammin SP:lle hyvä tulos haastavissa oloissa

Lammin Säästöpankki teki vuonna 2015 hyvän tuloksen huolimatta siitä, että vuotta edelleen leimasi matala korkotaso.

? Aika haastava vuosi. Matala korkotaso tekee elämän vaikeaksi, jos siihen ei ole varautunut, tai vaikka olisikin varautunut, luonnehtii toimitusjohtaja Markku Moilanen.

Liikevoittoa pankki kuitenkin teki jo neljättä vuotta peräkkäin yli kolme miljoonaa euroa. Liikevoitto oli nyt 3,2 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 3,7 miljoonaa euroa.

? Vuonna 2014 saimme enemmän tuottoja Säästöpankkien vakuusrahaston purusta, Moilanen vertaa.

Asiakkuuspäällikkö Miika Koskinen (vas.), SP Kodin toimitusjohtaja Antti Toivanen, pankinjohtaja Leena Rautavirta ja toimitusjohtaja Markku Moilanen kertoivat asunto- ja rahoitusmarkkinoiden tilanteesta.

Maa- ja metsätalouden asiakkaista sekä henkilöasiakkaista vastaava asiakkuuspäällikkö Miika Koskinen (vas.), SP Kodin toimitusjohtaja Antti Toivanen, pankinjohtaja Leena Rautavirta ja toimitusjohtaja Markku Moilanen kertoivat asunto- ja rahoitusmarkkinoiden tilanteesta.

Uusi osuuskuntamuotoinen Säästöpankkien yhteenliittymä aloitti toimintansa vuoden 2014 lopussa. Liittymä myös haki pääomia 500 miljoonan emission muodossa. Tämä on Markku Moilasen mukaan vahvistanut koko ryhmän ja myös Lammin Säästöpankin asemaa.

? Olemme onnistuneet etenkin säästämisen ja sijoittamisen palvelujen tarjonnassa asiakkaillemme. Pystymme myös entistä paremmin vastaamaan kilpailuun laina-asiakkaista, kun saamme oman kiinnistysluottopankkimme valmiiksi.

Lammin Säästöpankin kokonaisluotonanto vuoden 2015 lopussa oli 404,5 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 405,2 miljoonaa euroa.  Järjestämättömät saamiset lisääntyivät 2,7:stä 4,2 miljoonaan euroon, eli 1,1 prosenttiin kaikista luotoista. Pankin vakavaraisuusuhde vuoden lopussa oli 16,45 %. Tase kasvoi 491 miljoonaan euroon (458,5).

? Haluamme kasvaa, mutta kannattavasti. Meidän on totta kai pystyttävä tarjoamaan palveluja Suomen kasvualueelle muuttaville ihmisille, linjaa toimitusjohtaja Moilanen tulevaisuutta.

Palveluverkostonsa pankki aikoo säilyttää ennallaan, vaikka digitaalisen pankkitoiminnan kehittäminen onkin jatkossa olennaisen tärkeää. Lammin Säästöpankilla on 10 konttoria ja 3 palvelupistettä.

? Panostamme merkittävästi kilpailukykymme parantamiseen ja sähköisten palvelujen kehittämiseen, kertoo Markku Moilanen.

Lammin Säästöpankki muokkasi organisaatiotaan vuoden alussa niin, että entisistä konttorinjohtajista tuli asiakkuuspäälliköitä ja palveluasiantuntijoista asiakasvastaavia. Hämeenlinnan seudulla pankinjohtaja Leena Rautavirta hoitaa nyt alueellisesti niitä tehtäviä, joita ennen hoitivat konttorinjohtajat.

Hattulan konttorinjohtajasta asiakkuuspäälliköksi siirtynyt Miika Koskinen kuvailee muutosta helpoksi.

? Konttorinjohtajanakin aikani kului pitkälti asiakasneuvotteluissa. Vanhat asiakkaat eivät muutosta ole varmasti edes huomanneet ja uusille on ehkä pystytty tuomaan lisää osaamista, hän sanoo.

Säästöpankkien valtakunnallisen asunnonvälityskumppanin, Sp-Kodin, hämeenlinnalainen toimitusjohtaja Antti Toivanen kertoo, että ketju on kasvanut toimeksiannoilla mitattuna Suomen neljänneksi suurimmaksi asunnonvälitysketjuksi.

Valtakunnallisesti asuntokaupan kysynnän ja tarjonnan epäsuhta alkaa hänen mukaansa taittua, mutta Hämeenlinnassa eletään asuntokaupassa vielä ostajien markkinoita. Myytyjen asuntojen keskimääräinen pinta-ala on pysynyt 74?75 neliömetrissä, kun se aiempina vuosina oli yli 80 neliömetriä.

? Luvut kertovat siitä, että isot omakotitalot eivät käy niin hyvin kaupaksi. Isoissa asunnoissa hinnoissakin on tultu alaspäin, pienissä jopa ylöspäin, kun sijoittajapääomaa on ollut liikkeellä, Toivanen sanoo.

Talouden pitkäaikainen laskusuhdanne aiheuttaa Toivasen mukaan sen, että ihmiset haluavat muuttaa enenevästi kaupunkien keskustoihin.

? Halu asua väljästi ei ole poistunut mihinkään, mutta realiteetit asettavat rajoja.

Juha Reinikainen

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.