Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

VIIKONLOPPU: Suistolla Tuomari Nurmiota ja Kuningasideaa

Tuomari Nurmio aloittaa perjantaina soiton Suisto-klubilla noin kello 23.

Tuomari Nurmio aloittaa perjantaina soiton Suisto-klubilla noin kello 23.

Suomen rockskenen yksi pitkäaikaisimmista vaikuttajista on eittämättä Tuomari Nurmio, joka esiintyy perjantaina Suisto-klubilla. Nurmion tapa käsitellä aiheitaan on raju ja suorasukainen, mutta oivaltava ja herkkä. Laulujen viehätys piilee yksinkertaistetussa hienoudessa, joka noudattaa ainoastaan Tuomarin omia lakeja.

Tuomari Nurmio on musiikillaan ja persoonallaan luonut itselleen vertaistaan vailla olevan aseman. Hänen musiikissaan kiehtovat taituruus ja arvaamattomuus. Nurmion suosio on intohimoista ja ikärajatonta, suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tuomari Nurmio on liikkeellä mystisen Tohtori L:n kanssa.

Lauantaina Suisto-klubilla soittaa Kuningasidea eli Helsingin Käpylässä syntynyt reggae ja rap-vaikutteinen, 12-henkinen yhtye. Kuningasidea on nauttinut elämänjanon sammuttamisen lisäksi hyvästä nosteesta ja täyteen ahdetuista keikoista jo keväästä 2010 lähtien.

Kuningasidea on jäsenilleen elämäntapa, rakkaudesta musiikkiin ja ihmisiin. Kuningasidea julkaisi ensimmäisen sinkkunsa, Enemmän duoo ku sooloo, maaliskuussa ja debyytti-levynsä kesällä 2012. Poppoo on nyt työstänyt valmiiksi uutta materiaalia ja palaa takaisin radioaalloille ja keikkalavoille. Uusi levy Nimi on enne julkaistiin 5.9.2014 ja varsinainen julkistuskeikka oli viime viikonloppuna Helsingissä Tavastialla.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.