Maanantai 05.12.2022
Nimipäivät: Selma
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
-7°C
Tuuli: 1 m/s NW
 

Vicky nousee Verkatehtaan lavalle

Neljä vuosikymmentä suomalaisia viihdyttänyt koko kansan suosikki Virve Rosti juhlistaa lokakuussa mittavaa taiteilijauraansa koko Suomen kattavalla kiertueella yhdessä Jean S:n kanssa. Yhteiskiertue ulottuu Helsingistä Rovaniemelle saavuttaen yli 20 konserttitaloa. Verkatehtaalla kiertue vierailee perjantaina 3.10. kello 19.

? Odotan jännityksellä tulevaa kiertuetta. En ole aikaisemmin kiertänyt näin isosti, mutta Jean S:ltä saamani tuki on huikeaa, kuvailee kiertueen päätähti Virve Rosti.

Ajatus yhteistyöstä Jean S:n kanssa syntyi viime keväänä Vickyn ja bändin esiintyessä Uuden Iloisen Teatterin revyyssä Ilometritehdas. Revyyssä Vicky ja Jean S esittivät muutaman yhteisnumeron, jotka ovat nähtävissä lokakuun kiertueellakin

? Uskallan luvata, että konsertista tulee vauhdikas, tunteikas, hauska ja yllättävä. Harjoitusten perusteella sanoisin jopa legendaarinen, Rosti hymyilee.

Bändin ja Vickyn yhteisnumeroiden lisäksi kiertueella tullaan kuulemaan myös Vickyn ja Jean S:n suurimpia hittejä, mutta myös materiaalia Vickyn uudelta, pari viikkoa sitten julkaistulta uutuuslevyltä Pitkästä aikaa.

? On mukava esittää uusien kappaleiden rinnalla vanhoja tuttuja, mutta myös tuntemattomampiakin kappaleita, Rosti kertoo.

Vicky eli Virve Rosti esiintyy perjantaina Verkatehtaalla. Kuva: Kira Gluschkoff

Vicky eli Virve Rosti esiintyy perjantaina Verkatehtaalla. Kuva: Kira Gluschkoff

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.