Steelers sarjakolmoseksi Vaasan kustannuksella
Steelersin miehet nousivat kotivoitollaan 7?5 (2?1, 2?2, 3?2) SB Vaasasta ainakin väliaikaisesti Divarin kolmospaikalle. Steelers ja sarjaa johtava Blue Fox ovat pelanneet jo seitsemän ottelua, kun muilla joukkueilla on koossa viisi tai kuusi ottelua.
Urheilu näytti illan ottelussa taas arvaamattomat kasvonsa; siinä missä sarjan kärkikaartiin veikkailtu Vaasa kärsi kuudennen peräkkäisen tappionsa, nousi ottelun yhdeksi ratkaisijaksi puolustaja Tuomas Mikkola (2+0). Ottelun parhaana palkittu Mikkola oli kesällä hyvin lähellä lopettaa pelaajauransa siviilisyiden takia.

Ratkaisijat löytyivät lauantaina kolmoskentällisen pakkiparista. Janne Ijäs valmistautuu syöttämään Steelersin seitsemännen maalin taustalta nousevalle Tuomas Mikkolalle.
? Nyt putki alkaa vähitellen kulkea rikkonaisen kesän jälkeen. Vastustajallakin oli tänään kova yritys päällä, mutta kyllä näkee kuinka siellä alkaa olla viimeiset paikat saada tulosta aikaan. Yrittämisen pakon huomaa ja toisaalta henkinen notkahdus tulee normaalia helpommin, Mikkola totesi.
Samoin ajatuksin ottelua kommentoi Steelersin päävalmentaja Jani Järvinen.
? Näkee, että siellä on kova tuska päällä. Ratkaisut eivät tule selkäytimestä vaan liiallisen miettimisen jälkeen. Tiesimme sen, ja siihen tänään iskimme, Järvinen kertoi.
Myös Järvinen arvosti korkealle Tuomas Mikkolan ja hänen puolustajaparinsa Janne Ijäksen (1+1) peliesityksen. Kolmosen hyvää esitystä täydensi hyökkääjä Markus Siprosen maali joka myös oli ottelun voittomaali.
? Tuomas pääsee pikkuhiljaa kuntoon ja pystyy nousuillaan tukemaan hyökkäyksiä. Mielestäni emme tänään kuitenkaan olleet viidellä viittä vastaan kenttäpelissä näin paljon parempia, vaan ero oli meidän maalivahtipelissämme, antoi Järvinen kehuja myös Juha Jokiselle.

Jaakko Vahtokari pystyi seuraamaan peliä penkiltä rauhallisena, kun torjuntavuorossa ollut Juha Jokinen hoiti pelipaikkansa erinomaisesti.
Steelersistä tehopäällä oli myös kakkoskentällinen, jolle kirjattiin joukkueen muut kolme maalia. Daniel Megyaszai, Ville Lastikka ja Teemu Metsälä saivat kukin tililleen yhden osuman.
Järvinen pitää joukkueen kehittämistyötä yhä vahvasti keskeneräisenä. Lähtö kauteen meni viime kautta hajanaisemmalla taustalla, ja nyt tavoitteena on edelleen sekä joukkueen että pelaajien kehittäminen.
? Päätavoitteena on edelleen saada joukkue sitoutumaan harjoitteluun.
Kehittämistyötä Steelers saa lähiviikot tehdä myös kovan pelirasituksen alaisena. Ensi viikonvaihteessa edessä on cup-peli Tiikereitä vastaan ja sarjapeli Pirkkoja vastaan.
Teksti ja kuvat: Juha Reinikainen
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.