Keskiviikko 08.05.2024
Nimipäivät: Heino

Tuuli:
 

Kotitappio ja Senni Hietasen loukkaantuminen synkensivät Steelersin iltaa

PSS:n Riikka Pohjola pitää aisoissa Steelersin Milla Vähälää, taustalla seuraavat Steelersin Meri Jokinen ja PSS:n Viivi Laitinen.

PSS:n Riikka Pohjola pitää aisoissa Steelersin Milla Vähälää, taustalla seuraavat Steelersin Meri Jokinen ja PSS:n Viivi Laitinen.

Porvoon Salibandyseura oli odotetun kova vieras, kun Steelersin naisten ottelut Salibandyliigassa jatkuivat sunnuntaina kotihallissa. Ilonaiheeksi numeroihin 1?8 (0?1, 1?4, 0?3) päättyneessä ottelussa voi nostaa kotijoukkueen vasta 16-vuotiaan Annu Selinummen ensimmäisen liigamaalin.

Tappion lisäksi Steelersin iltaa synkensi viime vuoden 1.-divisioonan pistepörssin voittajan ja liiganousun ratkaisseen Senni Hietasen pahannäköinen loukkaantuminen. Hietanen kaatui hyökkäyspään pallontavoittelutilanteessa rajusti laidan päälle ja lähti ensihoidon jälkeen tuskaisen oloisena sairaalaan.

Steelersin yhtenä kantavana voimana esiintynyt Senni Hietanen loukkaantui PSS-ottelun toisessa erässä.

Steelersin yksi kantava voima, Senni Hietanen loukkaantui PSS-ottelun toisessa erässä.

? Ikävää, ei näyttänyt kovin hyvältä. Loukkaantumiset kuuluvat valitettavasti lajiin ja jos loukaantuminen oli yhtä paha miltä näytti, siinä jäivät isot saappaat täytettäväksi, kommentoi Steelersin päävalmentaja Jani Perkonmäki.

Kun sivussa jo ennestään olivat loukkaantumisten takia puolustajat Laura Kakko ja Emma Taponen, on vaikeaksi tiedetty liigataipaleen alku kolhinut teräsnaisia odotettuakin kovemmin.

Veikkauksen liigapörssin kultapisteillä illan lopuksi palkittu PSS-snaipperi Julia Turunen (3+0) väläytti nopeuttaan ja nälkäisyyttään laukomalla ottelun avausmaalin vaparin jälkeen, kun ottelua oli pelattu vasta puoli minuuttia.

Loppuerän ajan Steelers pelasi hyvää puolustuspeliä eli sitä mihin oli viikon harjoituksissaan keskittynyt.

Hyviäkin uutisia: tulokas Elvira Tyrmi onnistui taas puolustustöissään ja sai palkintoraadilta vaivanpalkaksi rahapeliyhtiön pronssisen lätkän.

Hyviäkin uutisia: Steelers-tulokas Elvira Tyrmi (3) onnistui taas puolustustöissään ja sai vaivanpalkaksi kotijoukkueen maukkaimman pelaajan tunnustuksen.

Toisessa erässä alku oli kotijoukkueelle karmea, kun Porvoo teki maalit neljän sekunnin välein ajassa 20:26 ja 20:30. Mitalisuosikki PSS:n Viivi Laitisen ja Annina Levälammen (2+0) maalit olivat toki taidolla tehtyjä, mutta se ei täysin riittänyt selitykseksi Steelers-valmennukselle.

? Paljon oli pelissämme jo hyvääkin, mutta niin oli virheitäkin jotka kärkijoukkueet kyllä hyödyntävät, sanoi Perkonmäki ottelun jälkeen.

PSS:n karattua Steelersin aikalisän jälkeen jo 0?4:ään pääsi Steelers ylivoimalle. Julia Turunen ehti kuluttaa jäähytuolia noin minuutin, kunnes palloa pitkään vasemmalla laidalla puolustaja Tiia Leppäsen kanssa leiponut Annu Selinummi nousi päädystä röyhkeästi maalintekosektoriin ja ampui pallon verkkoon.

Ottelun ainoa Steelers-maali painuu PSS:n verkkoon Annu Selinummen laukomana.

Ottelun ainoa Steelers-maali painuu PSS:n verkkoon Annu Selinummen laukomana. Steelersin Roosa Kankare (taustalla) ja PSS:n Mira Oksman sekä maalivahti Alisa Levälampi (24 torjuntaa) todistavat maalin syntyä.

Erän lopulla Steelers kesti Selinummen jäähyn mutta maalivahti Mirka Hakkola (28 torjuntaa) joutui kaivamaan pallon selkänsä takaa viidennen kerran vain yhdeksän sekuntia ennen erän päättymistä. Viimeisessä erässä illan tehopelaajat Turunen ja Levälampi käyttivät vielä paikkansa hyväkseen.

Ensimmäisen liigaottelunsa torjunut Hakkola oli täystyöllistetty koko ottelun ajan. Viime vuonna hänelle kertyi torjuntavastuuta viidessä divariottelussa.

? Kärkijoukkueiden laukaukset olivat viime kaudellakin kovia, suurin ero liigan ja divarin välillä on pelinopeudessa, hän arvioi.

Mirka Hakkola halusi vielä koittaa, riittävätkö taidot huipputasolle. Tänään hän pelasi ensimmäisen liigaottelunsa.

Mirka Hakkola halusi vielä koittaa, riittävätkö taidot huipputasolle. Tänään hän pelasi ensimmäisen liigaottelunsa.

Hauholaislähtöinen torjuja oli vielä muutama vuosi sitten palannut totisemman kilpaurheilun parista HauSBandyn nelosdivarijoukkueen riveihin. Nyt viimeksi kuluneet kaksi vuotta hän on taas pyrkinyt korkeammalle.

? Motivaatio syttyi oikeastaan uudestaan, kun Ringa (Laurila) oli Alvettulassa pelaamassa ja sanoin, että tekisi mieli koittaa, vieläkö pystyisin pelaamaan huipulla.

Liigadebyytistään Hakkola löysi vielä parannettavaa.

? Oli siinä ihan hyviäkin otteita itsellä, mutta etukulmat olisi voinut pitää.

Steelersin Annu Selinummen (7) peliesitys oli tappiosta huolimatta erinomainen. Palkintoraati noteerasi nuoren hyökkääjän esityksen pronssisella Veikkauksen pörssipalkinnolla.

Steelersin Annu Selinummen (7) peliesitys oli tappiosta huolimatta erinomainen. Palkintoraati noteerasi nuoren hyökkääjän esityksen pronssisella Veikkauksen pörssipalkinnolla.

Valmentaja Perkonmäen kirjanpitoon oli tallentunut Hakkolan muutama hyvä koppi. Kiitosta riitti taas myös Annu Selinummelle.

? Annu on ollut pirteä ja hän oli tänäänkin hyvä, siitä ei pääse mihinkään.

PSS on kahden liigakierroksen jälkeen yksi neljästä joukkueesta joka on voittanut molemmat ottelunsa. Steelers puolestaan on yksi neljästä ryhmästä, jotka avauskierroksilta eivät ole pisteitä pystyneet ottamaan.

Veikkauksen pörssipisteet

  • 3 pts Julia Tuominen PSS
  • 2 pts Linda Törnqvist PSS
  • 1 pts Annu Selinummi Steelers

Kotijoukkueen maukkain pelaaja: Elvira Tyrmi.

Juha Reinikainen

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.