Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Cup-finaali: HPK saanut sairastupaa tyhjäksi joulutauolla

Loppuvuodesta loukkaantumiskierteeseen keskellä kovaa pelisumaa joutuneet HPK:n lentopallonaiset ovat sunnuntaina valmiina tappelemaan Suomen cupin voitosta kotihallissaan.

HPK:n Lexi Erwin tietää LP Viestin hyökkäyksen vaaralliseksi.

HPK:n Lexi Erwin tietää LP Viestin hyökkäyksen vaaralliseksi.

? Joulun aikaan olemme onneksi päässeet lepäämään ja saaneet naisia takaisin riveihin. Kunhan keskitymme omaan systeemiimme jota olemme koko kauden harjoitelleet, niin hyvä tulee, sanoo HPK:n yhdysvaltalaisvahvistus Lexi Erwin.

HPK kohtaa sunnuntaina cupin finaalissa liigaa selkeästi johtavan LP Viestin. Ottelu pelataan Elenia-Areenassa kello 13.15.

? Viestillä on vahva hyökkäys joten meidän on ensin panostettava puolustukseen ja torjuntaan ennen kuin pääsemme hyökkäämään, Erwin tietää.

Aiemmin kolme kautta Hämeenlinnassakin pelannut LP Viestin Roosa Koskelo kehuu vastustajaa ulottuvaksi ja tulivoimaiseksi joukkueeksi.

Aiemmin kolme kautta Hämeenlinnassakin pelannut LP Viestin Roosa Koskelo kehuu vastustajaa ulottuvaksi ja tulivoimaiseksi joukkueeksi.

LP Viestin libero ja yleisöäänestyksessä naisten liigan syyskauden parhaaksi pelaajaksi valittu Roosa Koskelo odottaa pääsevänsä kokemaan finaalin tunnelman uudessa hallissa.

? Olen nähnyt Elenia-Areenan toistaiseksi vain kuvissa, hän naurahtaa.

? Joukkueena pelaaminen on tärkeää, HPK:lla on ulottuva ja tulivoimainen joukkue, Koskelo ennakoi.

Viestin päävalmentaja Kari Raatikainen muistutti, että HPK:n loukkaantumiset sekoittavat kotijoukkueen lisäksi myös Viestin valmistautumista otteluun.

Miesten maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo pitää kotimaisen lentopallon tasoa tällä hetkellä niin hyvänä, ettei uskaltanut veikkailla viikonlopun tuloksia etukäteen.

Miesten maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo pitää kotimaisen lentopallon tasoa tällä hetkellä niin hyvänä, ettei uskaltanut veikkailla viikonlopun tuloksia etukäteen.

Cupin finaalien ympärille on rakennettu Hämeenlinnaan kaksipäiväinen tapahtuma. Lauantaina pelataan miesten välierät ja sunnuntaina miesten sekä naisten finaalit.

? Cup-viikonvaihde on hieno juttu, cupien ympärillä on ulkomaillakin samantapaisia tapahtumia, kiittelee Suomen miesten lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo.

Hurjiin kansainvälisiin suorituksiin venynyt suomalainen lentopallo näyttää päävalmentaja Sammelvuon mielestä hyvältä myös seuratasolla.

? Liigan taso on kohonnut monien ulkomailta palanneiden pelaajien ansiosta. Viikonlopun tuloksistakaan ei uskalla etukäteen sanoa mitään. Elenia-Areena on finaaleille loistava paikka, sillä halli on riittävän iso lentopallolle, Sammelvuo sanoo.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki haluaa Hämeenlinnasta suositun tapahtumakaupungin myös urheilussa.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki haluaa Hämeenlinnasta suositun tapahtumakaupungin myös urheilussa.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki toivoi Elenia-Areenalle ainakin 1.500:ä katsojaa.

? Jos 2.000 menee rikki, niin olen tosi tyytyväinen.

Paitsi cup-finaaleja, Kiemunki myös hehkutti jo Hämeenlinnan vuoden 2016 Power cup -isännyyttä.

? Saamme luultavasti aikaan kaikkien aikojen parhaan tapahtuman, kun ottelut pystytään järjestämään keskitetysti yhdellä alueella. Kaupunkiin tämä tietää noin 20.000 vierasta muutamaksi päiväksi, hän laskeskelee.

Kiemunki sanoi, että kaupunki haluaa jatkossakin määrätietoisesti hyödyntää Elenia-Areenaa ja Hämeenlinnan hyvää sijaintia myös muiden lajien isojen tapahtumien saamiseksi kaupunkiin.

? Isojen lentopallotapahtumien saamista tänne näin nopeasti ovat auttaneet hyvät suhteet Lentopalloliittoon, mutta kontakteja on haettu myös esimerkiksi koripallon ja salibandyn lajiliittoihin.

Lentopallon Suomen Cupin finaalit Elenia-Areenassa

LA 3.1. miesten välierät

  • klo 13.30 Tiikerit?Sampo
  • klo 16.30 VaLePa?Hurrikaani

SU 4.1. finaalit

  • klo 13.15 Naisten finaali: HPK-LP Viesti
  • klo 16.30 Miesten finaali

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.