Torstai 29.09.2022
Nimipäivät: Mikko, Mika, Mikael, Mikaela, Miika
Hämeenlinna
Verrattain pilvistä
6°C
Tuuli: 2 m/s NE
 

Tapaninpäivänä taidemuseoon vapaa pääsy

Tapaninpäivänä, lauantaina 26.12. kello 11?17 Hämeenlinnan Taidemuseoon on vapaa pääsy. Museossa on esillä kaksi nykytaiteen huippunäyttelyä, Eija-Liisa Ahtilan ja Mika Taanilan näyttelyt. Eija-Liisa Ahtila on arvostetuimpia nykytaiteilijoita ja yksi suomalaisen taidekentän harvoista kansainvälisesti tunnetuista tekijöistä.

Näyttely esittelee Ahtilan uran eri vaiheilla syntyneitä teoksia, monet esillä olevista teoksista on kuvattu Hämeenlinnan seudulla. Videoinstallaatioiden lisäksi näyttelyssä on valokuvia ja piirroksia. Näyttelyssä nähdään myös uusi videoteos.

Mika Taanila on suomalaisen videotaiteen ja kokeellisen dokumenttielokuvan pioneereja. Taanilan Ars Fennica 2015 -palkintonäyttely Muistikatko esittelee taiteilijan viime vuosien keskeistä tuotantoa ja kaksi uutta teosta. Mukana on video- ja ääni-installaatioita, valokuvia ja ready made -taidetta. Näyttelyssä nähdään useita elokuva- ja musiikkiteemaan sekä Olkiluoto 3 -ydinvoimalaprojektiin liittyviä teoksia.

Vuodenvaihteen tienoilla museo on avoinna seuraavasti:

  • ke 23.12. 11?16
  • to?pe 24.?25.12. suljettu
  • to?pe 31.12.?1.1. suljettu

Muina aikoina taidemuseo on avoinna normaalisti ti?to 11?18, pe?su 11?17. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.