Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Arvio: Syntipukin tekijät lunastivat lupauksensa

Ville Keskilän ja Jane Kääriäisen roolityöt Syntipukissa miellyttivät Reskan arvioijaa.

Ville Keskilän ja Jane Kääriäisen roolityöt Syntipukissa miellyttivät Reskan arvioijaa.

Hyvä Otto Kanerva ja koko Hämeenlinnan uuden kesäteatterin näyttelijätiimi!  Lunastitte lupauksenne jo ensi-illassa. Tottahan toki ohjaaja-näyttelijä Mikko Kivinen jo tiesi, mihin ryhdyttiin. Onhan näytelmää jo esitetty melkein samalla porukalla jokunen vuosi sitten.

Ja jos joku alle keski-ikäinen säikähtää Agapetuksen tekstiä, niin voin vakuuttaa, että puree se vieläkin. Lukuisista naurunpyrskähdyksistä päätellen yleisöllä oli hauskaa. Osin se johtui oivallisesta tekstistä, mutta osin myös lavalla olevien taitureiden komiikasta.

Ville Keskilä on notkeasti hompsahteleva ja höpöttelevä Syntipukki.  Pääjohtaja Vaarana hän pääsee kokemaan kesäteatteriin olennaisena kuuluvan romanssin miehennielijä-myyjättären, Jane Kääriäisen kanssa. Mikko Kivisen henkilöstöpäällikkö Aro on takuuvarmaa työtä. Kalle Pylvänäisen vahtimestari Miettinenkään ei varjoon jää.  Varttuneempaa syöjätärtä esittävä Kaija Kiiski hersyttelee yleisöä teatraalisella olemuksellaan.

Kaikesta näkee, että ammattilaiset ovat asialla. Mikko Kivisen ohjaus on tarkkaa ja laadukasta.

Vielä sananen uudistuksista!  On todella mukavaa astella katsomoon numeroidulle paikalleen. Enää ei tarvitse rynnätä istumaan puolta tuntia aiemmin, jos haluaa määrätylle paikalle. Kanttiini on hyvä ja monipuolinen. Mikä tärkeintä, palvelu pelaa.

Anneli Heräjärvi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.