Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Rugby: LRC väänsi tasaisesti Tampereella

Otteitaan tasaisesti parantanut Linna Rugby Club väänsi lauantaina tiukan ja tasaisen ottelun Tampere RC:n vieraana. LRC johti vielä tauolla 7?5, mutta hävisi lopulta vuoden 2013 Suomen mestarille 19-29. Hämeenlinnalaiset olivat aivan loppuhetkille asti kiinni bonuspisteessä, joka olisi tullut alle seitsemän pisteen tappiosta, mutta TRC:n viimeisen minuutin try kasvatti piste-eron kymmeneen.

Ottelu eteni pisteittä yli 20 minuuttia, kunnes Pete Pitkämäki pääsi vasemmalta sivustalta läpi ja vei tryllaan Linnan 5-0 johtoon. Tuomas Mehtiön konversiopotku toi vielä kaksi lisäpistettä. TRC:n onnistui kaventaa vielä ennen taukoa.

LRC väänsi vieraspisteistä viimeiseen Vehmaisten urheilukentällä.

LRC väänsi vieraspisteistä viimeiseen Vehmaisten urheilukentällä.

Toinen puoliaika alkoi Linnalta synkästi. Pari nukahdusta puolustuksessa kostautuivat ja TRC pääsi tekemään kaksi tryta muutaman sisään. Timo Sokan try antoi uutta uskoa, ja LRC alkoi myllyttää peliä isäntien päädyssä. Kun Henrico Harnoster teki kovan painostuksen päätteeksi kolmannen tryn ja Avea Avea potkaisi lisäpisteet, tilanne oli kutkuttavasti 24?19 isännille.

Näin LRC nousi vielä taistelemaan voitosta, kun aikaa kellossa oli vielä yli viisi minuuttia. Viimeinen sana oli kuitenkin tamperelaisten.

LRC esitti ajoittain kauden parasta peliään ja jos kehitys jatkuu, pisteitä loppukauden otteluista varmasti tulee. Valmentaja Ray Dickson nimesi joukkueen parhaiksi Tampereella flankereina eli kolmosrivin laidoilla pelanneet Gramoz Shpendin ja Juho Peltoniemen. Dickson itse pelasi ottelusta ensimmäiset 40 minuuttia.

Eniten vaikeuksia oli scrum-aloituksissa, jotka LRC yhtä lukuun ottamatta hävisi kaikki. Yksi TRC viidestä trysta tuli suoraan 5 metrin päässä omasta maaliviivasta hävitystä scrumista. Myös omista line outeista eli rajaheitoista LRC hävisi puolet, jolloin TRC sai liian usein ilmaiseksi. Kunhan nämä asiat saadaan harjoituskentällä kuntoon, kahden viikon kuluttua  Espoosta voi tuomisina olla muutakin kuhmuja ja mustelmia. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.