Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

AC/DC:n jättikonsertin avaa Vintage Trouble

AC/DC:n heinäkuisen Hämeenlinnan jättikonsertin lämmittelijäksi on vahvistunut amerikkalainen Vintage Trouble. Los Angelesista kotoisin oleva yhtye on kiertänyt aikaisemmin Yhdysvaltoja ja Eurooppaa The Whon kanssa ja lämmitellyt The Rolling Stonesia Lontoon Hyde Parkissa.

Bluesia, soulia ja rockia juurevassa musiikissa yhdistelevän Vintage Troublen soundista saa  parhaan kuvan ?kuvittelemalla James Brown Led Zeppelinin laulusolistiksi?, kuten Yahoo! Music on kirjoittanut. Vintage Troublen Ty Taylor (laulu), Nalle Colt (kitara), Richard Danielson (rummut) ja Rick Barrio Dill (basso) nähdään AC/DC.n lämmittelijänä yhtyeen Rock or Bust -kiertueen koko Euroopan osuudella.

AC/DC:n Euroopan kiertue käynnistyi toukokuun alussa Hollannista ja se on kerännyt jättiyleisöt joka maassa. Tänään yhtye soittaa toisen konserttinsa Pariisin stadionilla ja suuntaa loppuviikosta Espanjaan Barcelonaan ja Madridiin. Hämeenlinnassa AC/DC tulee soittamaan uransa isoimman keikan Suomessa.

Hämeenlinnan kaupungin omistama Kantolan tapahtumapuisto valmistui aikataulussa ja 9,5 hehtaarin vehreä puistoalue Vanajaveden rannalla on valmiina vastaanottamaan ensimmäiset vierailijat. Monipuolinen puisto muuntautuu joustavasti niin isojen kuin pientenkin tapahtumien näyttämöksi ja palvelee kaupunkilaisia uutena upeana ulkoilualueena.

Rakennustöistä vastannut Destia Oy luovutti puiston maanantaina 25.5. Linnan Kehitys Oy:lle joka hallinnoi puistoa. Linnan Kehitys Oy on Hämeenlinnan kaupungin omistama elinkeinoyhtiö. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.