Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Rattijuoppoja liikenteessä Hämeessä

Poliisi otti kiinni viisi rattijuoppoa Hämeessä vuorokauden aikana.

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Orimattilassa Luhtikyläntiellä sunnuntaina iltapäivällä. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 1,09 promillea. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Jokioisilla Koulutiellä sunnuntaina illalla. Kuljettaja puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,69 mg/l.

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Heinolassa Vuorikadulla sunnuntaina illalla. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,26 mg/l.

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Hollolassa Vesikansankadulla sunnuntaina yöllä. Kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan ajautuen tieltä ulos kulkusuunnassaan oikealle ojaan. Ajoneuvo kärsi vaurioita mutta henkilövahinkoja ei aiheutunut.

Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin nollat. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti kuitenkin antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle ja kuljettaja oli silmin nähden sekavan oloinen. Hätäkeskukseen tulleiden ilmoituksen mukaan epäilty oli kuljettanut henkilöautoa vastaantulevien kaistalla takakontin ollessa auki.

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Forssassa Loimalammentiellä maanantain vastaisena yönä. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.