Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Lanula: Lukio Myllymäkeen, Ahvenisto lakkautetaan

Hämeenlinnan lasten ja nuorten lautakunta käsitteli tänään kantakaupungin yläkouluverkkoratkaisua. Äänestyksen jälkeen lautakunta päätti tilaajajohtajan päätösesityksen mukaisesti seuraavasta ohjelmasta:

  1. Lukiokoulutus keskitetään Myllymäen kampukselle,
  2. Lyseon yläkoulu siirtyy Lyseon lukion tiloihin,
  3. Kaurialan yläkoulu siirtyy Kaurialan lukion tiloihin,
  4. Ahveniston yläkoulu lakkautetaan, ( ja mahdollisesti puretaan,)
  5. Keskuskoulu poistuu koulukäytöstä

Edellä mainitun ratkaisun kannalta välttämättömät kouluyksiköiden YT-menettelyt ja kuulemiset toteutetaan elokuun 2015 aikana ja tarpeelliset lakkautuspäätökset tuodaan lautakunnan käsittelyyn syyskuun 2015 kokouksessa.

Mirka Soinikoski (vihr.) esitti Altti Salomäen (kok.) kannattamana päätösesitykseksi vaihtoehto 1:n mukaista päätöstä. Tässä vaihtoehdossa lukiokoulutus keskitettäisiin nykyiselle Lyseon lukion tontille.

Tilaajajohtajan ehdotusta kannattivat Ari Ahlsten, Kylli Kylliäinen, Irma Taavela, Jukka Sorvari, Veera Oksanen ja Satu Aaltonen. Mirka Soinikosken ehdotusta kannattivat Kalle Virtanen, Altti Salomäki ja Helena Lehkonen. Janne Liukkonen äänesti tyhjää. Äänin 6?4, yksi tyhjä tilaajajohtajan ehdotus tuli kokouksen päätökseksi. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.