Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Kankaistenjärven suojelijoille kunniaa

Hämeenlinnan kaupungin ympäristöpalkinnon vuonna 2015 saa Kankaistenjärven suojeluyhdistys. Yhdistys on palkitsemisperusteiden mukaan toiminut aktiivisesti ja määrätietoisesti vesiensuojelun hyväksi seuraamalla Kankaistenjärven tilaa, teettämällä selvityksiä, jakamalla tietoa ja osallistumalla järven valuma-alueen kunnostuksiin.

Valinnan teki kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta. Lisäksi lautakunta päätti antaa kunniamaininnan Elsa Mäkelälle, joka kerää eri tieosuuksilta ja Tuulosen kauppakeskuksen ympäristöstä pulloja ja tölkkejä sekä muita roskia mahdollisuuksien mukaan. Pulloista ja tölkeistä saamansa kuitit hän antaa hyväntekeväisyyteen Koivikkokodin hyväksi. Kuitteja kerätään kauppakeskus Tuulosessa.

Ympäristöpalkinto on valokuvaaja Marjukka Vainion työ, Lilja Rubus, joka annetaan vuodeksi kiertopalkintona palkitun käyttöön. Ympäristöpalkinto luovutetaan Elomessujen avajaisissa 8.8.2015. (Reska.fi)

Kankaistenjärvestä osaavat nauttia myös melojat. Kuvaaja: Timo Autio

Kankaistenjärvestä osaavat nauttia myös melojat. Kuvaaja: Timo Autio

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.