Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Yhteistyöstä uutta eloa ja virtaa musiikkielämään

Kanttori Heikki Seppänen on mielissään virinneestä yhteistyöstä.

Kanttori Heikki Seppänen on mielissään virinneestä yhteistyöstä.

Kanttori Heikki Seppänen puhkuu intoa Hämeenlinnan musiikillisten toimijoiden reippaasti virinneestä yhteistyöstä. Hän tunnustaa olevansa yksi kolmesta yhteiseen pöytään istuneista pohtijoista, jotka ryhtyivät aikanaan yhteistyötä suunnittelemaan. Muut ovat Fibon Laura Kajander ja Sib Celebrationsin Erkki Korhonen.

? Hämeenlinna on pieni. Jos jokainen puuhaa omissa nurkissaan, niin ei saada kovin paljon aikaiseksi. Hyvä yhteistyö on järkevää ja onneksi saatiin mukaan ulkopuolelta myös Suomalainen barokkiorkesteri (Fibo).

Seppänen sanoo, että asioihin kokeillaan uudenlaista lähestymistapaa, joka antanee eloa ja virtaa tekemiseen. Hyvänä esimerkkinä hän pitää Hämeenlinnan kaupunginorkesterin toiminnan vahvistamista.

Maailman tunnetuin sielunmessu, Mozartin Requiem on mahtava esimerkki siitä, missä nyt mennään. Siinä ovat mukana Sibelius Celebrations, Hämeenlinnan-Vanajan seurakunta, Musiikkia Linnassa ?festivaali, Sibelius-Opisto, Vanajan kamarikuoro, Suomalainen barokkiorkesteri sekä hämeenlinnalaisia ammattimuusikoita, Sibelius-Akatemian vanhan musiikin osasto ja barokkiopiskelijoita

Sibelius-Opiston vararehtori  Iina Harjula ja Musiikkia Linnassa ?tapahtuman Maire Rissanen.

Sibelius-Opiston vararehtori Iina Harjula ja Musiikkia Linnassa ?tapahtuman Maire Rissanen.

? Hämeenlinnalaisia, lähinnä kaupunginorkesterin soittajia, on käyty kouluttamassa soittamaan vanhoilla virityksillä, (430 herziä), jotka antavat musiikille pehmeämmän sävyn.

Hämeenlinnan kirkosta on luvallisesti poistettu kaksi ensimmäistä riviä. Näin saadaan tilaa soittajille sekä seurakunnan uudelle flyygelille.

Lokakuun konsertit

  1. Christel Lee, viulukonsertti, Verkatehdas 18.10. klo 19
  2. Sinfonia Lahti, Jevgeni Sudbin (piano) Verkatehdas 19.10. klo 19
  3. Elina Mustonen, runoja ja virginaalimusiikkia Raatihuone 21.10. klo 19
  4. Try me, Good King, Pia Freund, Hämeen linna Kuninkaan Sali, 22.10. klo 20
  5. Suomalainen Barokkiorkesteri, Mozartin Requiem, Hämeenlinnan kirkko 23.10. klo 17
  6. Oopperagaala: aarioita ja ensempleja, Sibelius-Akatemian nousevien oopperatähtien gaala, Verkatehdas 26.10. klo 19
  7. Hämeenlinnan kaupunginorkesterin, Musiikkia linnassa-festivaalin ja Sibeliusopiston yhteiskonsertti, Vanajan kirkko 30.10. klo 19

Anneli Heräjärvi

Laulajatar Pia Freund on solistina säveltäjä Libby Larsenin teoksen Try me, Good King maailman kantaesityksessä.

Laulajatar Pia Freund on solistina säveltäjä Libby Larsenin teoksen Try me, Good King maailman kantaesityksessä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.