Keskiviikko 08.05.2024
Nimipäivät: Heino

Tuuli:
 

Vuosi 2015 suodattuu Sibeliuksen läpi

Luovan talouden LUOTA-hanketta vetävä Hillevi Kaarlenkaski tietää, missä piilee Sibeliuksen 150-juhlavuoden kenties suurin mahdollisuus Hämeenlinnalle. Äskettäin Lontoossa Scandinavian Christmas Market -markkinoilla Sibelius-juhlavuotta esittelemässä käynyt Kaarlenkaski kertoo, että monet vannoutuneet Sibelius-fanitkaan eivät tiedä säveltäjän kotimaata, saati tämän synnyinkaupunkia ja samalla lapsuus- sekä nuoruusvuosien kaupunkia.

? Vastaanotto Lontoossa oli äärettömän myönteinen, hirveän moni tunnusti ihailevansa Sibeliusta. Lontoossa myös on kaksi Sibelius-seuraa ja tapasimme molempien edustajia, Kaarlenkaski kertoo.

Hillevi Kaarlenkasken vetämän hankkeen tavoitteisiin kuuluu, että mahdollisimman moni paikallinen yrittäjä hyötyisi Sibeliuksen juhlavuodesta.

Hillevi Kaarlenkasken vetämän hankkeen tavoitteisiin kuuluu, että mahdollisimman moni paikallinen yrittäjä hyötyisi Sibeliuksen juhlavuodesta.

LUOTA-hanke pyrkii siihen, että mahdollisimman moni paikallinen yrittäjä hyötyy juhlavuodesta. Juhlavuoden laajemmaksi mahdollisuudeksi Kaarlenkaski näkee kotimaisen ja kansainvälisen tietoisuuden lisäämisen Hämeenlinnasta Sibeliuksen synnyinkaupunkina.

? On jo aikakin tulla ulos tämän kanssa, kommentoi Kaarlenkaski Sibeliuksen tulevan juhlavuoden 2015 lähes hengästyttävää ohjelmiston runsautta.

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXin palvelupäällikkö Noora Herranen kertoi, että Sibeliuksen juhlavuosi näkyy myös kouluissa, päiväkodeissa ja lastenkulttuurifestivaali Hippaloilla.

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXin palvelupäällikkö Noora Herranen kertoi, että Sibeliuksen juhlavuosi näkyy myös Hämeenlinnan kouluissa, päiväkodeissa ja lastenkulttuurifestivaali Hippaloilla.

Juhlavuoden ohjelmistosta pidettiin koosteenomainen tiedotustilaisuus torstaina 4. joulukuuta, juuri Sibeliuksen 149. syntymäpäivän kynnyksellä. Syntymäpäivä eli 8.12. on samalla varsinainen lähtölaukaus ensi vuoden juhlintaan. Tuolloin muun muassa avataan Suomen ensimmäinen soiva elämyspuisto, jonka penkit soivat Sibeliuksen “puusarjan” sävelin.

? Lähin soivan puiston esikuva on Puolassa, tietää Sibeliuksen syntymäkaupunkisäätion johtaja Erkki Korhonen.

Juhlavuoden teemana on jatkuva luovuus ja vaikuttaa infon perusteella siltä, että ensi vuonna on vaikeaa osallistua Hämeenlinnassa mihinkään vähänkään merkittävämpään tapahtumaan, jota ei suodatettaisi Sibelius-figuurin läpi. Esimerkiksi Linna Cruisingin tai Hämeenlinnan Kaupunkimaratoninkin tapaiset tapahtumat muistavat Sibeliusta tavalla tai toisella.

Pääasiassa kuitenkin on tanssi, teatteri, musiikki ja muut taiteen eri muodot. Tapahtumista voi mainita esimerkiksi edistyneemmille tanssijoille suunnatun SibDance-tanssikilpailun, Swan of Tuonela tanssi- ja nykysirkusteoksen sekä Verkatehtaan Vanaja-salissa järjestettävät lukuisat korkeatasoiset konsertit ja Sibeliuksen kohtalonyhteyksiä kuvailevan näytelmän kantaesityksen Hämeenlinnan Teatterissa. Maaliskuussa 2015 ratkeaa kenties maailman suurimmaksi sävellyskilpailuksi noussut Sibelius-sävellyskilpailu.

? Tavoitteena on kaikkien kaupunkilaisten juhlavuosi, kiteyttää juhlavuosien projektipäällikkö Antti Vihinen.

Juha Reinikainen

Verkatehtaan toimitusjohtaja Jouko Astor uskoo, että 27.9.2015 kantaesityksensä saavasta Swan of Tuonelasta tulee yksi Verkatehtaan ensi vuoden huikeimmista esityksistä.

Verkatehtaan toimitusjohtaja Jouko Astor uskoo, että 27.9.2015 kantaesityksensä saavasta Swan of Tuonelasta tulee yksi Verkatehtaan ensi vuoden huikeimmista esityksistä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.