Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Vaakunan Show&Dinner on viihteen ja makujen ilotulitusta Hollywoodin tyyliin

Hollywood Show&Dinner Buffet on ollut menestys muun muassa Helsingissä, tietää Vaakunan hotellinjohtaja Jani Aaltonen.

Marras- ja joulukuussa Vaakuna tuo Hämeenlinnaan tähtituiketta Show&Dinner -iltojen merkeissä. Ohjelmantäyteisen illan vetonauloina on Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman tanssinopettajia ja laulajina muun muassa Voice of Finlandin menestyjiä.

? Ilta elää myös koko ruokailun ajan. Ruokailun lomaan on sijoitettu useita tiiserivetoja ja loppuun pidempi show, kertoo hotellinjohtaja Jani Aaltonen.

Show on pyörinyt suosiolla esimerkiksi Virgin Oilissa Helsingissä mutta Aaltonen kertoo silti halunneensa itse henkilökuntineen kokea ensin näytöksen ennen kuin teki päätöksen show´n tuomisesta Vaakunaan. Sen jälkeen päätös oli vahva kyllä.

? Illan suurimpia tähtiä ovat tietysti illallisvieraamme. Juhlava pukeutuminen on sallittua mutta ei pakollista, Aaltonen sanoo.

Varsin kohtuulliseksi hinnoiteltuun illalliskorttiin sisältyy niin show kuin buffetruokailukin.

Tähtipölyn lisäksi Vaakunan ranskalaisravintola Le Blasonissa vietetään syksyllä myös kynttiläillallisia. Keittiömestari Matti Saarisen suunnittelemaan menu´hun viinit valitsee hovimestari Tuija Järvenoja ja saliin sytytetään kynttilöitä niin paljon kuin vain suinkin mahdollista.

? Kynttiläillallisilla voi syödä teemamenun mutta myös muita lista-annoksia. Ravintolan lavalla musisoi Duo Songbirds ja viimeisenä iltana viulisti Lotta Virkkunen, Jani Aaltonen kertoo.

Ranskalaishenkisten tunnelmailtojen päivämäärät ovat 8.9., 22.9., 6.10. ja 20.10. Tuttua Burleski-iltaa Vaakunassa vietetään tänä vuonna lokakuun 13. päivänä.

Ja jos yritystilaisuuteensa kaipaa yksityista illallistilaa, vuokraa hotelli myös kuulua Vaakuna-saliaan.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.