Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Tulen ja jään joulu käynnistyy viikonloppuna

Ilmahavainnekuva valaistusta torista luistinratoineen.

Tulen ja jään joulu -tapahtuman päänäyttämöinä toimivat Hämeenlinnan tori ja Hämeen linna. Ohjelmaa on tarjolla kahtena joulunalusviikonloppuna 14.?15.12. ja 21.?22.12.

Yleisöllä on mahdollisuus nauttia keskieurooppalaisesta joulutoritunnelmasta. Torin myyntikojuissa on tarjolla glögiä ja pientä purtavaa, kuten burgereita ja muita herkkuja.

Ensimmäisenä tapahtumaviikonloppuna linnalla järjestetään perinteiset Tuomaan markkinat, jolloin käsityö- ja muu joulunajan tuotteiden myynti keskittyy linnalle. Toisena tapahtumaviikonloppuna myös Hämeenlinnan torilla on runsaammin kauppiaita.

Torin lavalla nähdään myös ohjelmaa. Luvassa on muun muassa tanssiesityksiä, kuorolaulua, taistelunäytöksiä sekä tietenkin Joulupukki. Joulupukki on paikalla 14. ja 15.12. kello 15. Ohjelmaa on tarjolla tapahtumaviikonloppuina kello 14?18.

Tulen ja jään joulu tuo juhlavalaistuksen paitsi Hämeen linnalle, myös torin ympäristöön.

? Olemme luoneet melko ainutlaatuisen valaistuskokonaisuuden Hämeenlinnan torille ja ympäröiviin rakennuksiin, kertoo projektipäällikkö Kalle Tanhuanpää Hämeenlinnan Nuorkauppakamarista.

? Torille kannattaakin suunnata illansuussa, jolloin tunnelma on parhaimmillaan. Linnan juhlavalaistus sytytetään 14.12. kello 16.30.

Lauantaina 14.12. avataan yleisölle tekojäärata Hämeenlinnan torilla. Luistelu radalla on ilmaista, ja luistinkenttä pysyy torilla aina tammikuun loppuun asti. Paikalle on tuotu myös pukuhuone luistinten vaihtoa varten.

Pukuhuone on avoinna päivittäin kello 8-22. Kenttä on tarkoitettu vain luisteluun, joten mailojen tai muiden pelivälineiden käyttö ei ole sallittua.

Lapsille on tarjolla ilmaista, ohjattua luistelua joulunalusviikolla. Maanantaista perjantaihin 16.?20.12. Hämeenlinna?Vanajan seurakunta järjestää lapsille jääkentällä ohjattua luistelua Onni-karhun kanssa päivittäin kello 16?18.

Lauantaina 21.12. Ice ry järjestää radalla ohjattua leikkiä lapsille kello 17.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.