Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Kaupungille pitkä vuokrasopimus Etelä-Hämeen Osuuspankin tilasta Reskalla

Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo on joulukuun 9. päivänä hyväksynyt kaupungin ja Etelä-Hämeen Osuuspankin välisen vuokrasopimuksen, jonka arvonlisäverollinen kuukausikustannus on 2.732,46 euroa. Vuokrasopimus alkaa helmikuun 2020 alussa ja sopimuksen ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 30.10.2024.

Sopimuksella kaupunki vuokraa noin 157,4 neliömetrin suuruisen liikehuoneiston Etelä-Hämeen Osuuspankilta Talo-Osakeyhtiö Keskiön tiloista osoitteessa Raatihuoneenkatu 21. Kyseessä ovat kauppakeskus Optellin tilat, jonne tavoitellaan Business Park -tyyppistä toimintaa.

Business Parkin konseptia esiteltiin syyskuussa. Kuvassa EHOPin pankinjohtaja Risto Salminen ja Crazy Townin Mikko Markkanen Optellin pohjakerroksessa, jonne ollaan kunnostamassa uusia toimistotiloja.

Vuokrattava tila tulee kaupungin Strategia ja kehittäminen -tiimin käyttöön ja siitä on kiinteä yhteys Parkki, Business Parkin tiloihin.

? Yhdessä Parkin kanssa Strategia, työllisyyden hoito ja kehittäminen luovat kaupungin elinvoimaa kehittävän kokonaisuuden. Parkkiin ollaan tavoittelemassa noin 50 yritystä ja kattavasti Hämeenlinnan yritystoimintaa kehittävät toimijat sekä työllisyyttä edistävät toimijat, Isosuon tekemän viranhaltijapäätöksen yhteydessä todetaan.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.