Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Street Food and More aloitti auringonpaisteessa

Popinon kesäravintola Street Food and More sai keskiviikkona aurinkoisen lähdön. Kahden ja puolen viikon aikana ravintoloitsija Petri Lindholmin lasinen kesähaave sai täydellisen keittiön ja tekniikan, jonka parissa avajaispäivänä häärivät keittiömestari Jarkko Toivonen ja Mihail Rannikko.

Petri Lindholm, Riina Arvola  (vas.) ja Mira Uusitalo vartti ennen avajaisia.

Petri Lindholm, Riina Arvola (vas.) ja Mira Uusitalo vartti ennen avajaisia.

– Koeannokset tehtiin eilen, joten valmiita ollaan, pop corn -chicken annoksen pöytään lennättänyt Toivonen verrytteli ennen avajaisillan kiireitä, joita vauhditettiin lupauksella tarjota viidelle ensimmäiselle koemaistajaiset talon piikkiin.

Linnankadun alussa kaupungin virastotalon kupeessa sijaitsevan Street food and More -ravintola ei lähde mukaan lounaskisaan. Tarkoitus on löytää mutkattomalla ja trendikkäälle ruualle lämpenevät aikuiset lähinnä vapaa-aikana -myös lapsineen.

– Listalta nostetaan päivän tyrkkyjä, mutta kyllä kahdella kokilla nousee mikä tahansa annos nopsaan, Petri Lindholm tietää.

Sisätiloissa tarpeen mukaan avattavien ikkunoiden ääressä mahtuu aterioimaan 16 ruokailijaa, ulkoterassilla paikkoja on kymmeniä. Molemmat tarjoilualueet ovat savuttomia.

 

Jarkko Toivonen (vas.) ja Mihail Rannikko vastaavat kesäravintolan keittiöstä.

Jarkko Toivonen (vas.) ja Mihail Rannikko vastaavat kesäravintolan keittiöstä.

Yksi hitti tullee olemaan ns. “lounasolut”.

– Keski-Euroopan malliin meiltä saa 2,5 desin oluen juuri oikeanlaisessa lasissa ja kunnolla skimmattuna, ravintolapäällikkö Riina Arvola ja ravintolavastaava Mira Uusitalo vinkkaavat.

 

Pop Corn chicken -maissilastuilla kuorrutetut ja friteeratut kanankoivet, romescokastike ja raikas salaatti on hyvä välipala vaikkapa jaettavaksi.

Pop Corn chicken -maissilastuilla kuorrutetut ja friteeratut kanankoivet, romescokastike ja raikas salaatti on hyvä välipala vaikkapa jaettavaksi.

Teksti ja kuvat: Ilkka Peltoniemi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.