Seikkailupuistot aktivoivat ihmisiä liikkumaan ja ylittämään itsensä
Tänä kesänä Hämeenlinna saa nauttia kahdesta seikkailupuistosta, jotka tarjoavat elämyksiä ja itsensä ylittämisen riemua. Ahveniston Flowpark ja Aulangon HugoPark ovat molemmat avanneet ratansa seikkailijoille. Seikkailupuistojen lähiympäristöstä löytyy lukuisia muitakin aktiviteetteja, joten palvelutarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin.
Viime vuoden heinäkuussa avautuneen Ahveniston Flowparkin yrittäjä Jari Roive lähtee tähän kesään hyvillä mielin.
? Viime kesästä jäi hyvät fiilikset. Yli 7.000 asiakasta löysi seikkailupuistomme puolikkaassa toimintakaudessa, mikä oli hieno juttu. Tämän vuoden ennakkomyynninkin perusteella odotettavissa vilkas kesä.
Flowparkissa on yhteensä seitsemän rataa. Radat on merkitty värikoodein haastavuutensa mukaan. Turvallisuuden takaamiseksi jokainen suorittaa testiradan, jonka jälkeen pääsee etenemään mieluiseen rataan, pituusrajoitukset kuitenkin huomioiden. Perheen pienimmille on aikuisen kanssa kierrettävä matala rata, jossa ei ole pituusrajoitusta.
? Puiston hurjin kohta on varmasti liuku yli parkkipaikan. Liukua tulee yhteensä yli 200 metriä 25 metrin korkeudessa, josta avautuu upeat maisemat järvelle päin. Myös mustan radan lopun vapaapudotus nostaa adrenaliinia sopivasti, kuvailee Roive.
Muutoksia viime kesään ratoihin ei ole tehty.
? Olemme tehneet vain parannuksia opasteihin, niin radoille kuin itse kaupunkikuvaan. Tarkoitus on kunnioittaa Ahveniston ulkoilualuetta ja säilyttää se edelleen kaupungilaisten olohuoneena, sanoo Roive.
Flowpark tarjoaa yrityksille ja ryhmille aktiviteettipaketteja, johon sisältyy mahdollisuus seikkailupuistoon, maauimalaan, sekä ruokatilaukset Popinon räätälöidystä ruokalistasta.
HugoParkin toimitusjohtaja Teemu Kukko on syystä iloinen. HugoPark on avautunut vihdoin seikkailijoille.
? Itsellä on erittäin hyvät fiilikset ja olen innoissani kun saatiin puisto auki.
Hyvää palautetta on sadellut puistoa testanneilta.
? Seikkailijat ovat tykänneet kovasti. Puiston radoissa on paljon vaihtelevuutta, joten jokainen varmasti löytää itselle mieluisat radat.
HugoParkissa on yhteensä kahdeksan rataa, mukaan lukien testirata joka on myös perheen pienimmille suunnattu aikuisen kanssa kierrettävä rata.
? Löytyy sekä helpompia ja lähempänä maata olevia ratoja, että korkealle meneviä ja haastavampia ratoja haastetta kaipaaville, Teemu Kukko kertoo.
Teemu Kukon perheen suunnittelema 6. rata on yksi suosituimmista radoista.
? Radassa on paljon pitkiä liukuja, mitkä ovat aina suosittuja. Rata ei ole niinkään haastava, mutta liu´ut vetoavat seikkailijoihin, sanoo Kukko.
Puiston hurjimmaksi kohdaksi Teemu Kukko paljastaa Tarzan-hypyn, jossa hypätään liaanin avulla 18 metrin korkeudesta pitkän liu´un jälkeen verkkoon.
HugoParkin sijainti lähellä Aulangon muita palveluita oli lähtökohtana puistolle.

HugoParkin videollakin seikkailevat Atte Kukko (vas.), Max Aartela ja Elias Koliseva olivat yhtä hymyä kiipeilyn jälkeen.
? HugoPark täydentää hyvin Aulangon koko perheelle suunnattua palvelutarjontaa. Meillä on tarjolla yrityksille ja kaikenlaisille porukoille toimintapaketteja, johon sisältyy HugoParkin palvelut, minigolf ja kylpylä mahdollisuudet.
? Teemme yhteistyötä myös Hotelli Petäyksen kanssa, Kukko kertoo.
? Kaikki mukaan vaan kokemaan elämyksiä, Teemu Kukko houkuttelee.
Miia Salminen
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.