Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Reskalle uutta eloa – Amarillo on avaamista vaille valmis!

Tämä on The Table, Amarillon sydämeksikin mainostettu erikoispöytä, jossa syödään yhdessä. Paikat on syytä varata etukäteen.

Ensi viikolla ovensa yleisölle avaava Amarillo Kauppakeskus Linnan kiinteistössä Reskalla on kiinnostanut hämeenlinnalaisia jo etukäteen. Tänään ravintolassa oli jo niin valmista, että kutsuvierailla oli mahdollisuus tutustua mitä hämeenlinnalaisille tutuissa, mutta nyt jonkin aikaa tyhjillään olleissa tiloissa on saatu aikaan.

Amarillo on ollut odottamisen arvoinen.

Kommentit tervetuliaisnaposteltavia ? kuten nachoja ja salsaa ? napostellessa olivat kehuvia: Amarillo on ollut odottamisen arvoinen. Moni totesi, että säännöllinen ravintolassa tai baarissa käyminen on syytä aloittaa viimeistään nyt. Tilaa Amarillossa on riittävästi, ja tunnelmallinen sisustus ja valaistus takaa, ettei hallimaisuus vaivaa; täältä jokainen löytää oman näköisensä sopen.

Amarillon pöydät odottavat ruokailijoita.

Takaosa Amarillosta on rakennettu baariksi ja laajennuttu samalla entisen S-Marketin tiloihin. Matalin istuimin varustetut pöydät, uudenkarhea baaritiski ja tiskijukan kamat odottavat erityisesti nuorempaa kaupunkilaisasiakaskuntaa.

Takaosan baarin tiski ja vielä iskemätön pullorivistö.

Näkymä baaritiskille baarin takaosasta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.