Keskiviikko 28.09.2022
Nimipäivät: Arja, Lenni
Hämeenlinna
Verrattain selkeää
11°C
Tuuli: 5 m/s ENE
 

Pienoisnäyttely esittelee Sibeliuksen valokuvissa

Sibeliuksen syntymäkodissa Hämeenlinnan Hallituskadulla avataan ensi viikon keskiviikkona pienoisnäyttely joka esittelee valokuvatun Sibeliuksen. Näyttelyn on kuratoinut valokuvataiteilija Taneli Eskola. Jean Sibeliuksen maailmanmaine oli pitkälti musiikillista. Suurmiesasemaa pönkitti rooli kansallissankarina. Sibelius oli aikakautensa näkyvimpiä julkisuuden henkilöitä, jonka taidetta ja yksityiselämää seurattiin tarkoin.

Näyttelyssä on esillä joitain perhekuvia pääpainon ollessa taiteilijamuotokuvissa. Valokuvauksen nousu ja kehitys ajoittuu yksiin 1860-luvulta 1950-luvulle ulottuvan säveltäjän elinkaaren kanssa. Osaksi valokuvauksen maailmanhistoriaa on jäänyt muun muassa ottawalaisen Yosuf Karshin muotokuvasarja vanhenevasta Sibeliuksesta.

Useita sibeliuskuvia käytettiin alun perin yksityisesti esimerkiksi kirjeenvaihdon ja muun sosiaalisen elämän osana. Mutta kun maine kasvoi, alkoi kuvien julkinen käyttö ja kysyntä ajaa yksityisyyden ohi. ?Ihanasta egostaan? tarkka taiteilija esitteli kernaasti uusia kampauksia, kostyymiä ja kulloistakin tunnetilaa käymällä valokuvaajalla. Tämä julkisuuskuvan hallinta alkoi vanhemmiten rasittaa: ?Täytyy pukea naamio. Muuten sietämätöntä olla ihmisten keskuudessa? Kunpa voisin hallita kasvoni.?

Näyttelyssä valokuvia avataan päiväkirjamerkinnöin, kirjesitaatein ja liittämällä yksittäisiä otoksia valokuvauksen yleisempään historiaan. Usein lentäviksi lauseiksi muodostuneet säveltäjän sitaatit antavat nekin avaimia kuvien tulkintaan.

Sibelius valokuvassa

  • Sibeliuksen syntymäkoti 12.11.2014?13.12.2015, Hallituskatu 11, 13100 Hämeenlinna

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.