Sunnuntai 03.07.2022
Nimipäivät: Arvo
Hämeenlinna
Selkeää
19°C
Tuuli: 4 m/s L
 

Jälkilöylyt: Lisäpalvelut voisivat kannattaa jatkossakin

Resta Invest Oy:n toimitusjohtaja Outi Mertamo sanoo hyvin sujuneen AC/DC-satsauksen jälkeen, että aukioloaikojen laajentamista kannattaa jatkossakin pohtia.

? Meillä meni erittäin hyvin, liikevaihto oli joissain toimipaikoissa suurempi kuin normaali yhden viikonvaihteen liikevaihto, Mertamo sanoo.

Fresno ja King´s Pub olivat auki normaalia pidempään ja Fresnon laajentuminen torille houkutti sekä ruokailijoita että janonsammuttajia.

? Ruokaa myytiin erityisesti päivällä, mutta kyllä juomapuolikin kiinnosti erittäin kiitettävästi. Myös Hämeen Linnalla myynti sujui hyvin, konserttiväki oli selkeästi kiinnostunut myös Hämeenlinnasta eikä vain käynyt täällä.

Hämeenlinnaan vähän yli viikko sitten täyden tapahtumapuistollisen eli 55.000 kävijää kerännyt konsertti ehkä oli ainutlaatuinen kokemus. Mertamon mukaan ravintoloiden kannattaa jatkossakin harkita lisäpalvelujen tarjoamista, kun kaupungissa järjestetään tapahtumia, jotka keräävät Hämeenlinnaan kävijöitä muualta.

? Kannattaa ehdottomasti pohtia, vaikka kyseessä ei olisikaan AC/DC.

Juha Reinikainen

Fresnon Mari Kärmeniemi ja Ella Roiha eivät turhaan olleet asemissa AC/DC-asiakasryntäystä varten.

Fresnon Mari Kärmeniemi ja Ella Roiha eivät turhaan olleet asemissa AC/DC-asiakasryntäystä varten.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.