Tiistai 19.01.2021
Nimipäivät: Heikki, Henrik, Henna, Henriikka, Henri
Hämeenlinna
Pilvistä
-1°C
Tuuli: 1 m/s EL
 

Huskies kohti Rautamaljaa

Amerikkalaisen jalkapallon erikoisseura Hämeenlinna Huskieson paikannut kesästä 2012 lähtien AFT Tigersin jättämää aukkoa kaupunkilaisten jenkkifutisnälkään. Vuonna 2011 perustettu joukkue on nopealla tahdilla noussu tämän hetkisen divisioonan kärkijoukkueeksi,

Jo viime vuonna ?hurttalauma? pääsi pelamaan Rautamaljasta, joka vuosittain jaetaan II-divisioonan voittaneelle joukkueelle. Huskies on tällä kaudella jatkanut siitä, mihin se viime kaudella jäi.

Hämeenlinnan Huskies on pärjännyt sarjassaan erinomaisesti. Kuva: Anu Tiilikainen.

Hämeenlinnan Huskies on pärjännyt sarjassaan erinomaisesti. Kuva: Anu Tiilikainen.

Kahdeksan pelatun ottelun jälkeen hämeenlinnalaiset komeilevat divisioonan jaetulla kärkipaikalla yhdessä kuopiolaisen Steelersin kanssa. Kumpikin joukkue on ottanut seitsemän voittoa sekä yhden tappion.

Huskies hävisi tähän asti ainoan ottelunsa sarjan viidennellä viikolla, kun juuri kuopiolaisryhmä oli tiukassa ottelussa kesäkuun lopulla etevämpi lukemin 15-13.

Yhtä tappiota lukuunottamatta on Huskies murjonut vastustajansa vuoronperään. Esimerkiksi Hangosta tulevan Sun Cityn, joka tällä hetkellä majailee sarjan kolmantena, on hurttalauma onnistunut voittamaan kauden kahdessa keskinäisessä ottelussaan lukemin 0-49 ja viimeksi kotonaan 45-0. Tasoerot sarjassa ovat siis valtavat.

Pelinrakentaja Niclas Carpelanin johtama hyökkäys on ollut vastustajien puolustuksille liian ylivoimainen. Kahdeksassa ottelussa Huskies on kerännyt yhteensä 346 tehtyä pistettä, joka on amerikkalaisessa jalkapallossa hurja määrä. Pistekeskiarvo per ottelu on tällä hetkellä siis noin 43 tehtyä pistettä, kun toiseksi parhaalla hyökkäyksellä, Kuopio Steelersillä, keskiarvo on 24 tehtyä pistettä per ottelu.

 Myös puolustus on edeltämainitusta pistemäärästä omansa tehnyt, mutta kuitenkin sen varsinaisessa hommassa, vastustajan hyökkäyksen pysäyttämisessä, se on ollut murhaavan hyvä. Puolustus on pelannut seitsemän nollapeliä. Muutoinkin Huskiesille ei ole tehty kauden aikana kuin 34 pistettä.

?Koirat? pelaa seuraavan kerran kotikentällään 16.8, jolloin runkosarja saadaan samalla päätökseensä. Vastassa on Kuopio Steelers, joten isolla todennäköisyydellä viimeisen ottelun aikana ratkaistaan samalla myös runkosarjan voitto.

Juuso Silén  

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.