Lauantai 25.06.2022
Nimipäivät: Uuno
Hämeenlinna
Selkeää
27°C
Tuuli: 1 m/s EL
 

Bussien pysäkkijako muuttuu rautatieasemalla

Uusi pysäkkijako on kuvattu oheisessa kartassa.

Uusi pysäkkijako on kuvattu oheisessa kartassa.

Hämeenlinnan rautatieasemalla muutetaan bussien pysäkkijakoa. Muutoksen tavoitteena on keskittää samoille alueille liikennöiviä busseja lähtemään samalta pysäkiltä, jolloin asiakkaan on helpompi valita odotuspysäkki. Samassa yhteydessä linja 10 Hämeenlinnan linja-autoasema ? Harviala ? Turenki siirretään kaupunkilinjojen pysäkeille, joten myös esimerikiksi Turengista Kiipulaan jatkavat nousevat kyytiin uudelta pysäkiltä.

Joukkoliikennekoordinaattori Maarit Kaartokallio toteaa, että matkustajilta muutos vaatii alussa ylimääräistä tarkkaavaisuutta, että oikea pysäkki ja bussi löytyvät. Myös kuljettajia on kehotettu erityiseen tarkkaavaisuuteen opetteluvaiheessa. Aikataulujulisteet pysäkeille uusitaan perjantaiaamuna ja pysäkkikilvet torstain ja perjantain aikana.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.