Torstai 29.09.2022
Nimipäivät: Mikko, Mika, Mikael, Mikaela, Miika
Hämeenlinna
Sadekuuroja
7°C
Tuuli: 4 m/s NE
 

HORROR METAL: William Blackswanin Infected Minds päätyy videolle Sirkuksessa

Kitaristi Seppo Kolehmainen (vas.), vokalisti Ville Ylimartimo, rumpali Paul Rytkönen ja kitaristi Henri Soisalo valmiina William Blackswanin ensimmäisen videon kuvauksiin.

Toimintansa lopettaneessa yökerho Sirkuksessa Sibeliuksenkadulla häärii tamperelaisen horror metal -bändin William Blackswanin väkeä. Bändi ja 25-henkinen työryhmä valmistautuvat kolmen päivän videointisessioon Hämeenlinnassa.

Kaksi ensimmäistä päivää töitä paiskitaan sisätiloissa. Tai oikeammin sanottuna työt alkoivat tavaran roudaamisella jo maanantai-iltana.

? Rokkiglamouria puhtaimmillaan. Puoli viideltä aamulla lopetimme roudaamisen ja yhdeksältä homma jatkui, nauraa videolla sessiosoittajana koskettimissa nähtävä Sami Koponen imiessään aamusavuja Sibeliuksenkadulla.

Videon tuottajanakin häärivä Koponen kertoo, että videolle pääsevää Infected Mindsia kuvataan myös Hämeen Linnan ja Kaupunginpuiston maisemissa.

? Kun Hämeenlinna oli valikoitunut videon kuvauskaupungiksi, järjestyi Sirkus sisäkuvausten miljööksi yhdellä puhelinsoitolla nykyisille omistajille. Tämä on upea paikka keskellä kaupunkia.

William Blackswanin vokalisti Ville Ylimartimo rentoutuu horror metalin maailmaan sopivalla jakkaralla.

Vokalisti Ville Ylimartimo istuu sisätiloissa tuolilla jonka käsinojalla toljottaa pääkallo. Hän ja kitaristi Henri Soisalo kertovat maskeerauksen alkua odotellessaan, että William Blackswaniin kuuluu pidempään samoissa bändeissä Tampereen seudulla soittaneita kavereita.

? Tämän projektin kanssa tulimme ulos isommin vasta tämän vuoden tammikuussa, Ylimartimo kertoo.

Tuolloin näki päivänvalon bändin debyyttisingle Horrors.

? Videon materiaali on nauhalla kuun loppuun mennessä ja julki se on tarkoitus saada huhtikuun alkuviikoilla.

Bändin mieli on maailmalle. Video julkaistaan samoihin aikoihin, jolloin William Blackswanin sopimus yhdysvaltalaisen managerifirman kanssa astuu voimaan

Keikkoja Blackswanilla ei vielä ole takana.

? Yritämme tehdä niin isoa lavashowta kuin mahdollista ja se vähän karsii paikkoja. Suomi otetaan kuitenkin haltuun alkukesästä.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.