Maanantai 26.09.2022
Nimipäivät: Kuisma
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
6°C
Tuuli: 2 m/s ESE
 

Hämäläisyritykset nollakasvussa

Kanta-Hämeen talous kaipaa hämäläisiä kasvuyrityksiä. Viime aikoina yritysten kasvu on kuitenkin ollut nihkeää. Viime vuonna hämäläisyritysten liikevaihdon kasvu jauhoi paikallaan.

Hämeen Yrittäjät ja Suomen Yrittäjäopisto ovat nyt valjastaneet parhaat voimat hämäläisten yrittäjien kasvuedellytysten parantamiseksi.

? Viime vuosi näytti pyöreää nollaa hämäläisten yritysten liikevaihdon kehityksessä. Halua yrityksillä toiminnan kehittämiseen on, joten päätimme lähteä tuottamaan tukea sitä tarvitseville yrityksille, toteaa Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka.

 Hämeenlinnassa käynnistyy marraskuussa Yrityksen kasvuohjelma. Se on tarkoitettu kasvuyrittäjille eli yrittäjille, jotka haluavat kasvattaa omaa yritystoimintaansa.

Ratkaisevaa ei ole yrityskoko, sillä mukaan otetaan niin yksinyrittäjiä kuin isompien yritysten johtajia.  Tärkeintä on yrittäjän tahto kasvattaa ja kehittää yritystoimintaa.

? Haemme kasvuohjelmaan mukaan kahtakymmentä yritystä. Ideaalitilanteessa puolet ovat kiinnostuneita ulkomaan markkinoista ja puolet hakevat kasvua kotimaasta. Tätäkään emme ole hakanneet kiveen, yritysten tosiasiallinen tarve määrittelee tämän, Haukka täsmentää.

Kasvuohjelma koostuu pienryhmätapaamista Hämeenlinnassa, jossa paikalla on Suomen Yrittäjäopiston asiantuntijoiden lisäksi myös innostavia yrityscaseja.

? Yrittäjä saa asiantuntijoilta sparrausapua juuri oman yrityksensä kehittämiskohteeseen. Kasvuohjelman sisältöä on mahdollista räätälöidä osallistujien tarpeet huomioiden. Konkreettinen hyöty varmistetaan asiantuntijaohjauksella, jota toteutetaan yrityskohtaisesti, kehitysjohtajaJorma Kukkeenmäki Suomen Yrittäjäopistosta selittää.

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.