Torstai 02.02.2023
Nimipäivät: Jemina, Aamu, Lumi
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
-4°C
Tuuli: 3 m/s N
 

Aurinkolasien käyttö on tärkeintä keväthangilla

Muun muassa urheiluväelle tuttu Oakley on Optidentissä erinomaisesti edustettuna.

Kun päivät kevättä kohden muuttuvat aurinkoisemmiksi mutta maassa on yhä lunta, on käsillä aurinkolasien käytön kannalta vuoden tärkein aika.

? Aurinko paistaa matalalta ja säteily heijastuu vielä hangesta, tiivistää Reskalla toimivan Optidentin yrittäjä ja optikko Juuso Ahonen.

Optidentin telineistä aurinkolaseja löytyy muulloinkin kuin sesonkiaikoina.

? Meillä mallisto on kunnossa ympäri vuoden, palvelemassa esimerkiksi etelään matkustavia.

Aurinkolasimuodin voi Juuso Ahosen mielestä väittää olevan melkein mitä vain; käytännössä valikoimia on oltava laajasti, koska Suomessa lasit ostetaan yleensä pitkäaikaiseen käyttöön.

Periaatteessa kaikkien Suomessa myynnissä olevien aurinkolasien tulee täyttää tietyt kriteerit eli olla CE-merkittyjä. Juuso Ahonen kuitenkin sanoo, että halvimpien marketlasien ja optisesti korkeatasoisempien lasien välillä on käyttäjän kannalta selkeä ero.

Aurinkolasien tärkeä tehtävä silmäterveyden kannalta on suodattaa haitallista UV-säteilyä.

? Terveyden lisäksi puhutaan tietysti myös mukavuudesta: joko häikäisee tai ei häikäise. Muun muassa liikenteessä häikäistyminen on myös turvallisuuskysymys, luonnehtii Optidentin Juuso Ahonen.

Optidentin valikoimista löytyy aurinkolaseja sekä vahvuuksilla että ilman vahvuuksia. Ensin mainituissa brändeinä ovat Oakley ja Ray-Ban joilla on myös oma, korkeatasoinen linssiohjelmansa.

? Pystymme tarjoamaan eri linssivaihtoehtoja, esimerkiksi kesänsä golfkentällä tai veneillen viettävälle, samoin muuhun urheilukäyttöön. Toki myös katulasimallistoja löytyy ja yleisin valinta on niin sanottu yleislasi, Ahonen luettelee.

Ilman vahvuuksia myytäviä aurinkolaseja Optidentistä löytyy sekä Oakleylta että Ray-Banilta ja myös muilta toimittajilta. Hinnat lähtevät 50?60 euron laseista, mutta suurin osa myytävistä laseista asettuu Ahosen mukaan 80?180 euron hintahaarukkaan.

Oakleyn ideologiaan on yrityksen perustamisesta, vuodesta 1975 asti kuulunut ensiluokkaisten tuotteiden kehittäminen huippu-urheilijoille.

Kysymys aurinkolasien kevään 2017 muotitrendeistä saa Ahosen kommentoimaan, että muoti on aina suhteellinen käsite ja vaihtelee myös maittain. Asiakkaan ei siksi voi olettaa juoksevan esimerkiksi Nizzan kuumimpien trendien perässä.

? Suomessa aurinkolasit ostetaan yleensä pitkäaikaiseksi kumppaniksi, joten tarjontaakaan ei aina kannata välttämättä rakentaa oletetun muodin kärjen mukaan, vaan voi pyrkiä enemmän keskitiehen, sanoo Juuso Ahonen.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.