Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Hämeen Vuoden Kylä 2017 on Nummenkylä Hämeenlinnasta

Nummenkylän edustajat vastaanottamassa tunnustusta Hämeen Kyläpäivä -tapahtumassa. Kuva: Heli Laurikainen

Hämeen Kylät ry on valinnut Hämeen Vuoden Kyläksi 2017 Nummenkylän Hämeenlinnasta. Nummenkylä tulee kilpailemaan Hämeen ehdokkaana valtakunnallisessa Vuoden Kylä ?kisassa.

Nummenkylä on esimerkillisen aikaansaava ja eloisa kyläyhteisö Hämeenlinnan Rengossa Hämeen Härkätien varrella puolimatkassa Forssaan.

Kylän sydämenä toimii Nummenkoulu, kylätalo. Lämminhenkinen kylätalo kutsuu kävijöitä, harrastajia, kutojia, liikkujia ihan keskellä kylän idyllistä raittia ympäri vuoden. Talolla tavataan myös monissa tapahtumissa.

Nummenkylän toiminta on sopivasti ajanhermolla, uudistuvaa ja yhteistyötä rakentavaa. Nummenkylä on ottanut asiakseen helpottaa kyläläisten arkea tuomalla palveluita kylätalolle, kun Hämeenlinnan kuntaliitoksen jälkeen koulutoiminta loppui.

Tästä esimerkkeinä kerran kuussa järjestettävät soppalauantait, hyvinvointiyrittäjien palvelut sekä liikuntaharrastukset. Nummenkylä on myös panostanut kyläturvallisuuteen.

Erityisen huomion ansaitsee Nummenkylän toiminta kylän nuorten hyväksi. Kyläyhdistys pyörittää kylätalolla kesäkahviota tarjoten kaikille yläasteikäisille kylän nuorille kesätyöpaikan. Nummenkylä ry:llä on ollut myös kyläavustaja TriPla-hankkeen kautta.

Nummenkylä ry tiedottaa monilla kanavilla, kylätiedote jaetaan postilaatikkoihin kuukausittain. Nummenkylä toimii yhteistyötä rakentavasti niin Rengon toimijoiden kuin monenlaisten erikoistenkin yhdistysten kanssa samalla hyödyntäen sijaintiaan Hämeen Härkätiellä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.