Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 
Avatar photo

Hämeenlinna-blogissa julkaistaan kaupungin arkeen liittyviä uutisia, otetaan kantaa ajankohtaisiin puheenaiheisiin sekä arvioidaan kaupunkilaisille tarjolla olevia palveluita. Hämeenlinna-blogia kirjoittaa Reska.fi -verkkolehden toimitus.

Ruutukaavan palvelut elämysmatkailijoiden ulottuville

Aulangolla on ollut luonto mutta aktiviteetit ovat puuttuneet. Näin lausui kaupungin kehitysyhtiön toimitusjohtaja Mervi Käki tänään Aulangolla, kun alueella julkistettiin alle puolen vuoden sisään jo toinen merkittävä uutta yritystoimintaa koskeva uutinen.

Aulangon Heikkilän lisäksi nyt myös Katajistoon löytyivät uudet yrittäjät, kun Fenix Ohjelmapalvelujen Jyri ja Kirsi Reinikka laittavat peliin kahden vuosikymmenen kokemuksensa elämyspalvelujen tuottamisesta.

Aulangolla oli vuonna 1952 olympiakisakylä jonka olympiasauna lämpiää tänäkin päivänä.

Ari Mielty Linnan Kiinteistökehityksestä kuvaili Aulangon kehittämistä isoksi palapeliksi. Nyt alueelta löytyy kylpylähotelli jonka Aulanko Areena on viime aikoina tuottanut huimia konserttielämyksiä ja noussut tarjonnassa Verkatehtaan rinnalle tai jopa ohitse. Löytyy seikkailupuisto Hugo Park, löytyy golfkenttä ja pian kaksi muita kuin hotellimajoittujia palvelevaa erillistä aluetta.

Miksi tämän
pitäisi kiinnostaa Reskalla? No siksi, että monimuotoiseen kaupunkiin kuuluu myös luonto. Ja ehkä ennen kaikkea siksi, että majoittujia sekä liikunta-, konsertti- ja elämysmatkailijoita houkuttava toiminta kaupungin laidalla heijastuu toivottavasti ja todennäköisesti myös kaupungin ydinkeskustan palvelujen kehitykseen.

Aivan kaikkia palveluja ei vielä saa luonnon helmasta, joten toivottavasti ruutukaavan palvelut saadaan niin Ahveniston kuin Aulangonkin vierailjoiden silmiin tavalla tai toisella.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.