Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 
Avatar photo

Hämeenlinna-blogissa julkaistaan kaupungin arkeen liittyviä uutisia, otetaan kantaa ajankohtaisiin puheenaiheisiin sekä arvioidaan kaupunkilaisille tarjolla olevia palveluita. Hämeenlinna-blogia kirjoittaa Reska.fi -verkkolehden toimitus.

Riskien meininkipuisto

Päätös tehty, kinaaminen jatkuu. Näin kävi taas kerran Hämeenlinnassa, tällä kertaa jälkipuheet koskevat Kantolan tapahtumapuistoa, missä pitäisi järjestää ensimmäinen suuri rock-kihaus kesällä 2015.

Valtuusto näytti puistolle – ja noin 2,6 miljoonan euron kuluille – vihreää valoa. Perussuomalaiset, kärjessä Kari Ilkkala ja Lulu Ranne, vastustavat edelleen tapahtumapuistoa. Kaksikko katsoo, ettei heidän mielestään kallista projektia tutkittu riittävästi taloudellisesti.

Makuasia, onko laskutehtäviä tehty riittävästi. Kokonaan toinen asia on sitten se, miten tapahtumapuiston kaltaisesta hankkeesta voi summata luotettavia – taloudellista tulosta ennustavia – laskelmia.

Talouden plussat ja miinukset ratkaisee tasan tarkkaan perin arvaamaton rock-kansa. Rahat jäävät sinne, missä musiikista ja hauskanpidosta diggaavat kokoontuvat. Siis missä, sitä ei pysty ennustamaan kukaan.

Suomessa on menestyviä, tapahtumapakkakunnille mainetta ja rahaa tuovia kesätapahtumia: Ruisrock, Provinssirock, Porin Jazz, Wanaja Festival… Ja vastaavasti kaatuneita juhlia, joiden nimeä tuskin kukaan muistaa. Tätä sarjaa edustaa esimerkiksi Oulun Kuusrock.

Mitä Hämeenlinna on tekemässä? Tunkemassa mukaan kovaan bisnekseen, jossa tuotto on tiukassa. Kaupunki ei ota missään mielessä järjetöntä riskiä, koska Kantolan maa pitää arvonsa ja tapahtumapuisto vieläpä vaikuttaa välinäytökseltä: meininkipuistoon syntyy aikanaan asuinalue.

Puiston vuokraamisesta vastaa Kehke. Siellä pitää olla ammattitaitoa neuvotella äärimmäisen kovien rock-hemmon kanssa konserteista, joita houkuttelevat monet paikkakunnat. Hämeenlinna hakee siivua tiukan kilpailun kakusta.

Maailmantähtiä Hämeenlinnassa? Kyllä, jos tähtiä ei tule, Kantolan rock-projekti näivettyy. Viritys on selvä: ensimmäisen tapahtuman olisi parasta olla suuri menestys. Tulosta mittaa väen määrä ja yleinen viihtyvyys. Kun on hyvä meininki, väki kokoontuu uudelleen samassa paikassa.

Kantolalla on valttikorttinsa, niistä suurin on sijainti. Tapahtumapuistoon on lyhyt matka pääkaupunkiseudulta, Turusta ja Tampereelta sekä vähän muualtakin.

Kantolaan rakennettavan esiintymislavan lähellä asuu miljoonia ihmisiä. Ja pääsee Hämeenlinnaan sujuvasti myös ulkomailta. Rock on tunnetusti rakkautta yli rajojen.

Markku Peltonen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.