Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

“Yrittäjyys oli hyppäys tuntemattomaan”

Iittalassa asuva Teijo Kulomäki on Kalvolan ja Rengon yhteinen vuoden yrittäjä. Kuva: Jouni Lehtonen

Iittalassa asuva Teijo Kulomäki on Kalvolan ja Rengon yhteinen vuoden yrittäjä. Kuva: Jouni Lehtonen

Hämeen Yrittäjät ja Kalvolan ja Rengon Yrittäjät palkitsivat kalvolalaisen yrittäjän, Teijo Kulomäen, Kalvolan ja Rengon yhteisenä vuoden yrittäjänä. Hänen yrityksensä on Sähkötyö Kulomäki Oy.

Ansiokkaasta ja tuloksia tuottavasta yritystoiminnasta myönnetty palkinto luovutettiin Hämeenlinnan kuuden paikallisyhdistyksen yhteisessä Yrittäjäjuhlassa perjantaina Aulangolla.

Teijo Kulomäki aloitti ammattikoulun jälkeen sähköalan työt vuonna 1989. Ensin hän työskenteli vieraan palveluksessa, kunnes 1990-luvun lama hiljensi työmaat. Tämän jälkeen Kulomäki työskenteli Iittalan Shellillä siihen asti, kun löysi jälleen alan töitä sähköasentajana.

Vuoden yrittäjänä palkittu Teijo Kulomäki kuvaa yrittäjäksi ryhtymistään hyppäykseksi tuntemattomaan. Hän alkoi miettiä, että kai töitä voisi tehdä jotenkin muutenkin kuin palkkarenkinä. Vuonna 2003 hän suoritti S2 -luokan ammattipätevyyden ja sai Tukesilta luvan toimia sähkötöiden johtajana. Lupien osalta hänellä oli valmius ryhtyä sähköalan yrittäjäksi.

Hän perusti toiminimen, Sähkötyö Kulomäen, 2004 ja vuonna 2007 yritysmuodoksi muuttui osakeyhtiö. Yritys työllistää yrittäjän lisäksi kaksi sähköasentajaa.

Yritys tekee asuinrakennusten sähköasennuksia ja sähkösaneerauksia yksityisille kuluttajille Hämeen alueella. Myös rakennusliikkeille tehdään sähköurakointia, mutta enemmistö Sähkötyö Kulomäen asiakkaista eli kolme neljästä tulee yksityistalouksista. Tällä hetkellä uudisrakentaminen on hiljaista mutta saneerauskohteet tarjoavat työtä.

? Olen tietoisesti valinnut kuluttaja-asiakkaat. Keittiö- ja pesuhuoneremontit ja sähköjärjestelmien päivitykset työllistävät tänä päivänä. Asiakkaan palaute siististi tehdystä työstä palkitsee. Minulle aikoinaan opetettiin, että 20 vuoden kuluttua ei kukaan kysy mitä tämä maksoi, vaan kuka tämän on tehnyt, Kulomäki miettii.

Liikkeelle lähdetään usein asiakkaan ruutupaperille hahmottelemista toiveista. Siitä ammattilainen laatii sähkösuunnitelman sen mukaan, mikä on lain ja turvallisuuden mukaan mahdollista toteuttaa. Kulomäki toteaa, että tunnin suunnittelu asiakkaan kanssa säästää monta tuntia töitä.

? Esimerkiksi keittiöt eivät ole enää standardeja, jossa sähköpisteet olisivat vakiopaikoilla. Tarvitaan jonkinlainen layout-suunnitelma, josta lähdetään liikkeelle.

Sähkötyö Kulomäki Oy profiloituu ammattitaitoisena sähköalan palveluja tarjoavana yrityksenä. Pienen sähköasennusliikkeen hyvä kumppani on pieni rakennusliike, jonka kautta työmahdollisuuksia tulee tarjolle.

Asiakkaille pyritään vastaamaan mahdollisimman pian ja työt pyritään hoitamaan nopealla aikataululla ja luotettavasti. Oman erikoispiirteensä toimintaan tuo, että töitä tehdään ihmisten kodeissa, jälkien korjaaminen kuuluu ammattimaiseen toimintaan.

? Ollaan pyritty siivoamaan aina jälkemme. Asunto jätetään vähintään siihen kuntoon, mitä se oli ennen meitä. Tyytyväinen asiakas soittaa toisenkin kerran.

Yrittäjäpalkintoa Kulomäki kuvaa yllätykseksi.

? Mutta tietysti tuntuu hyvältä, että joku arvostaa, hän hymyilee.

Sähkötyö Kulomäki Oy

  • Yrittäjä: Teijo Kulomäki
  • Perustettu: 2004, osakeyhtiöksi 2007
  • Työntekijöiden lukumäärä: 3
  • Liikevaihto: n. 400 000 ?
  • Tuotteet ja palvelut: asuinrakennusten sähköasennuksia ja sähkösaneerauksia yksityisille kuluttajille
  • Toimi-alue: Kanta-Häme
  • Kalvolan ja Rengon Vuoden yrittäjä 2016

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.