Maanantai 27.06.2022
Nimipäivät: Elviira, Elvi
Hämeenlinna
Melkein selkeää
30°C
Tuuli: 1 m/s E
 

Riihimäen vuoden yrittäjät tekevät maatalous- ja rautakauppaa

Hämeen Yrittäjät ja paikallisyhdistys Riihimäen Yrittäjät palkitsivat kauppiaat Tomi ja Pasi Korpisaaren Olavi Korpisaari Oy:stä Riihimäen Vuoden Yrittäjänä 2015. Palkitseminen tapahtui Riihimäen Yrittäjien 75-vuotisjuhlassa perjantai-iltana.

Perheyritys Olavi Korpisaari Oy tekee maatalous- ja rautakauppaa Kanta-Hämeessä ja Uudellamaalla. Talousneuvos Olavi Korpisaaren Riihimäellä vuonna 1982 perustamassa yrityksessä tehtiin vuonna 2001 sukupolvenvaihdos. Olavin pojista Tomi Korpisaari vetää yrityksessä maatalouskauppaa ja Pasi Korpisaaren vastuulla on Rautia-rautakaupat.

Kauppias Pasi Korpisaari Rautian Klaukkalan myymälässä. Kuva Kare Asp.

Kauppias Pasi Korpisaari Rautian Klaukkalan myymälässä. Kuva Kare Asp.

Yrityksellä on henkilöstöä noin 70 työntekijää ja liikevaihto vuonna 2014 oli 59,5 miljoonaa euroa. Rautakauppoja on kolme, Suomen kasvukäytävällä Hämeenlinnassa, Nurmijärvellä ja Klaukkalassa. Pasi Korpisaaren pääpaikka on nykyisin Klaukkalassa.

? Tämä on suurin yksikkömme, joka on perustettu vuonna 2007. Klaukkala on mielenkiintoinen paikka. Täällä on vireää rakentamista, ja päivittäin kuulee todella erilaisia murteita. Tuntuu että Klaukkalassa asuu kaikkien Suomen heimojen edustajia, naurahtaa Pasi Korpisaari.

Yrityksen K-Maatalouskaupat ovat vilja-Suomen alueella eli Hämeenlinnassa, Riihimäellä, Nurmijärvellä, Mäntsälässä ja Porvoossa sekä myyntipiste Lapinjärvellä. Viljakaupan osuus koko yrityksen liikevaihdosta on noin kolmannes ja se on maatalouskaupan tukijalka. Olavi Korpisaari Oy ostaa satokaudessa viljelijöiltä noin 2 500 rekkakuormaa eli yli 100 miljoonaa kiloa viljaa teollisuuden tarpeisiin ja vientiin.

Maataloudessa on koettu parissa vuosikymmenessä valtava rakennemuutos. 2020-luvulle tultaessa maatilojen lukumäärän arvioidaan olevan vain puolet 2000-luvun alun tilanteesta. Maatalouskaupan volyymi on kuitenkin Tomi Korpisaaren mukaan säilynyt.

? Myynti per asiakas on kasvanut huimasti, samoin koneiden koko. Maatalous on ammattimaistunut ja vaatimukset nousseet.

K-maatalous on vastannut tähän palvelutarpeeseen muun muassa luomalla maatilojen käyttöön erityiset kasvinviljelyn viljelyohjelmat eri tuotantosuunnille. Viljelyohjelma yhdistää tutkitun tiedon, käytännön viljelyssä todennetut tehokkaat ratkaisut ja taloudellisesti kannattavat valinnat.

? Viljelyohjelmiin sisältyvät asiantuntijoidemme laatimat suositukset yleisimmille viljelykasveille: viljoille, öljykasveille, nurmelle ja erikoiskasveille. Hauholla sijaitsevalla K-ryhmän Hahkialan koetilalla on tärkeä merkitys viljelyohjelmien teossa, Tomi Korpisaari selittää.

Tomi Korpisaarella on erinomainen tuntuma kaupan alaan ja sen tulevaisuuteen, sillä hän toimii näköalapaikalla alan valtakunnallisissa luottamustehtävissä. Hän toimii K-Kauppiasliiton hallituksen puheenjohtajana ja on Keskon hallituksen jäsen. Mielenkiintoinen tehtävä on myös Elinkeinoelämän keskusliiton Yrittäjyysvaltuuskunnan jäsenyys.

? Nämä tehtävät ovat iso lisä yrittäjän arkeen. Niiden kautta on mahdollista saada laajempaa näkemystä ja oppia sekä vaihtaa kokemuksia alan ihmisten kanssa.

Tomi Korpisaaren johtamisfilosofiassa merkittävä asia on tavoitteellisuus. Hyvään tilanteeseen ei saa tuudittautua vaan aina pitää miettiä miten jatkossa. Koskaan ei saa olla liian tyytyväinen. Toinen menestyksen ainesosa on hyvä ja osaava henkilökunta, joka kykenee itsenäiseen työhön ja ottaa vastuun tekemisestään.

? Voimme luottaa henkilökuntaamme. Tällöin ehtii myös pitää lomaa ja viettää vapaa-aikaa. Ei ole mikään arvo tehdä töitä yötä päivää, aikaa on oltava myös perheelle, yrittäjä summaa.

Olavi Korpisaari Oy, Rautia K-Maatalous Korpisaari

  • Osakkaat: Tomi ja Pasi Korpisaari
  • Perustettu: 1982, sukupolvenvaihdos 2001
  • Työntekijöitä: 70
  • Liikevaihto: 59,5 M? (2014)
  • Myymälät: 3 Rautia-rautakauppaa ja 5 K-maatalouskauppaa ja yksi myyntipiste, sijaitsevat Kanta-Hämeessä ja Uudellamaalla
  • Osuudet liikevaihdosta: maatalouskauppa 48 %, rautakauppa 20 % ja viljakauppa 32 %

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.