Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Rakkaudesta lajiin ja kotiseutuun

Eräloppi Oy:n asiakkaista noin 80 prosenttia tulee kunnan ulkopuolelta ja kesäaikaan noin 60 prosenttia on mökkiläisiä, kertoo Lopen Vuoden Yrittäjä 2022, Tomi Järvinen. Kuva: Pasi Nuutinen.

Intohimo omaan tekemiseen sytyttää herkästi yritystoimintaa. Tomi Järvinen ryhtyi aikanaan yrittäjäksi omien rakkaiden lajien, luonnossa liikkumisen ja metsästyksen parista.

Järvinen aloitti yrittäjänuransa ravintoloitsijana vuonna 1987. Motiivina oli se, että Lopella ei ollut vastaavaa kohtaamispaikkaa hänen ikäpolvelleen.

– Perustimme kaverini kanssa pizzeria-grillin b-oikeuksilla. Parhaimmillaan kasvoimme 180-paikkaiseksi ravintolaksi. Ravintolatoiminnan ohessa järjestin yrityksille tyky-päiviä luonnossa. Eräloppi Oy perustettiin vuonna 1989. Kymmenisen vuotta siitä Järvinen laajensi liiketoimintaansa ja osti lopettavan rautakaupan toiminnan. Myöhemmin hän hankki rautakaupan kiinteistön, missä yritys toimii edelleen. Syntyperäisenä loppilaisena kotikunnassa yrittäminen sujuu luontevasti.

– Paikalliset yrittäjät ovat tuttuja ja yhteistyötä tehdään erityisesti pienien rakennusyritysten kanssa. Tällä elää, mutta ei tehdä rikkauksia, toteaa Järvinen.

Asiakkaat arvostavat asiantuntevaa palvelua kivijalkakaupassa. Järvinen arvioi, että asiakkaista noin 80 prosenttia tulee kunnan ulkopuolelta ja kesäaikaan noin 60 prosenttia on mökkiläisiä.

– Mökkiläiset ovat kiitollisia asiakkaita, kun saavat palvelut läheltä. Verkkokauppakin on, mutta volyymin aikaansaaminen vaatisi reilusti enemmän panostusta. Ja aseitahan ei voi verkossa myydä.

Pienessä kunnassa palvellaan monipuolisesti yhdeltä luukulta. Metsästys- ja harrastusaseiden kauppa tuo merkittävän osan liikevaihdosta. Erätarvikkeille on oma uskollinen ostajakuntansa ja vilkkaassa mökkikunnassa myös rautakauppatavaralle sekä pienkoneille riittää kysyntää.

– Metsästys- ja ampumaseuroissa juttu kulkee suusta suuhun. Mökkiläisille tehdään paljon kauppaa kuljetuspalvelun kera. Korona-aikaan mökkien kunnostaminen ja piharakentaminen on ollut vilkasta.

Asekauppa ja ostaminen on tiukan luvanvaraista. Aseluvan hakuprosessi vie useita viikkoja. Ase-elinkeinoluvan saamiseksi kauppiaalla pitää olla puhtaat paperit. Vaikuttaako Ukrainan sota siviiliasekauppaan? Tomi Järvinen kertoo, että ainakin eri komponenttien ja patruunoiden saatavuus on heikentynyt.

– Arvioisin, että viime kesänä myimme noin sadalla tuhannella eurolla ei-oota. Ampumaharrastus on vaikeaa ilman patruunoita, laukoo Järvinen.

Eräloppi työllistää yrittäjän lisäksi kaksi vakituista ja kesäaikaan tarvitaan myös lisäkäsiä. Järvisen yrityksen sivujuonteena löytyy myös mökkitalkkarin palvelut ja tämä työllistää nimenomaan kesäaikaan.

– Hoidamme mökkiläisten pihoja, asennamme laitureita, hoidamme veneiden talvisäilytyksiä ja teemme pieniä rakennus- ja korjaushommia. Palvelun lisäksi saamme luonnollisesti tarvike- ja
tavaramyyntiä.

Tulevaisuudenkuvana Järvinen ajattelee, että työhistoriansa ja ikänsä puolesta ei enää kovin montaa vuotta aio jatkaa. Nelisenkymmentä vuotta on lähes joka päivä paiskittu töitä, kuutena
päivänä viikossa.

– Hetkinen vielä, jos sitten vaikka löytyisi sopiva jatkaja. Hyvällä mielellä silti joka aamu töihin lähden, kun ei koskaan tiedä varmasti, mitä päivä tuo tullessaan ja minkälaisia ihmisiä pääsee tapaamaan, iloitsee Järvinen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.