Parolan Pyörähuollosta tuli Trekin jälleenmyyjä
Viime keväänä toimintansa Hattulassa aloittanut Parolan Pyörähuolto on syyskuun alusta asti ollut Trek-pyörien merkkiedustaja. Maailman suurimpiin pyöräbrändeihin lukeutuvan Yhdysvaltalaisen Trekin filosofiana on myydä kaikki pyöränsä jälleenmyyjien kautta, eli korostaa palvelun ja osaamisen laatua.
? Heillä kriteerit myyntipaikan osaamisen suhteen ovat aika korkeat ja myyjällä pitää olla hyvä ymmärrys pyöristä. Trekiä ei esimerkiksi saa lainkaan nettikaupoista vaan luovutus tapahtuu aina jälleenmyyjältä, sanoo yrittäjä Antti Munnukka.
Trekiltä löytyy pyöriä niin maantieajoon, aika-ajoon, maastoajoon kuin talvipyöräilyynkin, jossa viime syksyn hittituotteeksi koko toimialalla nousivat Fatbiket. Niissä runkogeometria on maastopyörämäinen, mutta renkaat jopa viisi tuumaa leveät.
? Pyörä on alun perin kehitetty Alaskassa jäätikkökisoja varten, Munnukka tietää.
Fatbikejä on myyty Suomessa viitisen vuotta, mutta vasta viime syksynä ne nousivat niin suosituiksi, että tuotteet loppuivat sekä monilta kaupoilta että maahantuojilta. Nyt ainakin Trek on varustautunut vahvasti mahdolliseen kysyntään.
? Tämän sesongin tuote on Trek Farley 5, joka on yksi markkinoiden parhaita tähän hintaluokkaan. Renkaan leveys on viisi tuumaa, kun se useimmissa muissa pyörissä on neljä tuumaa. Leveys antaa lisää vakautta erityisesti talvikeleillä.
Pyörästä löytyy kiinnikkeet myös retkeilytarvikkeita varten, jos pyörällä halua suunnata pidemmälle reissulle.
? Plussaa ovat myös paremman jarrutustehon takaavat hydrauliset levyjarrut ja ajettavuuteen ketteryyttä antava lyhyt takahaarukka.
Alle 2.000 euron ohjevähittäishinnalla saa välineen, jolla on arvoa myös pyörää vaihdettaessa.
? Varaosien saatavuus Trekillä on myös aivan eri luokkaa, kuin esimerkiksi halvemmilla marketpyörillä.
Parolan Pyörähuollon suunnitelmissa on edelleen kehittää esimerkiksi huollon palveluja.
? Suunnitelmissa on sähköinen pyörän huoltokirja, jonka tietoja asiakas itsekin pääsee tarkastelemaan.
Kuuntele videolta, miksi levyjarruilla varustettu Fatbike on oiva talvipeli.
Parolan Pyörähuolto tarjoaa myös valmennuspalveluja ja on aloittanut talvella Moove Kuntokeskuksen pihalta Hattulasta starttaavat pyöräilyn yhteislenkit.
? Tawast Cycling Clubin kanssa perustetun tiimin lisäksi monet aikuiset kuntoilijat ovat löytäneet valmennuspalvelut. Heidän kanssaan tähdätään Aulanko MTB:n tai Tahko MTB:n tapaisiin tapahtumiin, kertoo Antti Munnukka. (Reska.fi)
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.