Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Neste K Idänpää palkittiin vuoden parhaana

Neste Idänpään Koon keittiön lounasruoat ovat lihapainotteisia ja kotiruokatyyliin valmistettuja, kertoi kauppias Paula Nikkanen Reskan haastattelussa viime vuonna.

Vuoden 2018 parhaaksi Neste K -liikenneasemaksi on valittu Neste K Idänpää Hämeenlinnassa kauppiaanaan Paula Nikkanen.

Palkinnon perusteina olivat onnistuminen asiakastyytyväisyydessä, myynnin kehityksessä sekä erinomainen menestys liiketoiminnan muutoksessa.

Paras Neste K ?liikenneaseman tunnustus ja kunniamaininnat julkistettiin Hämeenlinnan hotelli Aulangossa pidetyssä palkintogaalassa tiistai-iltana 9.10. Mukana tilaisuudessa olivat lähes kaikki Neste K ?kauppiaat eri puolilta Suomea.

Neste K Idänpään kauppias Paula Nikkanen toteaa asemaa kehitetyn viimeisen vuoden aikana runsaasti.

? Olemme keskittyneet erityisesti niiden asioiden parantamiseen, joita asiakkaat meillä arvostavat. Konkreettisimmin tämä näkyy lounaspöydässämme, joka on laadukasta, mutta kotiruokatyyppistä hyvää lounasruokaa, kertoo Nikkanen.

? Olemmekin saaneet lounaspaikkana hyvän maineen ja tämä on kantanut pitkälle, jatkaa Nikkanen.

? Suuri kiitos voitosta menee ilman muuta henkilökunnallamme ja aseman esimiehille. Koulutus hyviin toimintamalleihin on erittäin tärkeää ja siinä olemme onnistuneet, kertoo Nikkanen.

Neste K Idänpäässä työskentelee tällä hetkellä kauppiaan lisäksi kahdeksan henkilöä. Asemalla toteutettiin Neste K -ketjun konseptiuudistus noin vuosi sitten, jolloin asema muuttui miljööltään valoisammaksi ja tilavammaksi.

? Vuosi sitten tapahtunut uudistus herätti asemamme eloon. Uudistuksen jälkeen olen lähinnä vaihtanut pystypöytiä ruokapöydiksi, jotta kaikki halukkaat pääsevät meille lounaalle samalla kertaa, kertoo Nikkanen.

Kauppias Nikkanen aikoo jatkaa asemansa kehittämistä myös tulevaisuudessa.

? Ensi kesää silmälläpitäen mietin, kuinka asema pystyisi palvelemaan lomaliikennettä ja mökkiläisiä paremmin. Varsinkin tätä asiakaskuntaa varten haluan kehittää asemalleni jotakin uutta ja houkuttelevaa, pohtii Nikkanen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.