Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

LähiTapiola Loimi-Hämeen tulos ja vakavaraisuus parani

Toimitusjohtaja Lauri Riekkola.

LähiTapiola Loimi-Hämeen tulos ja vakavaraisuus parani vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla.

– Koronapandemia on vaikuttanut edelleen taloudellisen aktiviteetin tasoon niin Suomessa kuin ympäri maailmaa. Talouskehitys on ollut kuitenkin alkuvuodesta odotettua vahvempaa ja sijoitusmarkkinat ovat kehittyneet positiivisesti, LähiTapiola Loimi-Hämeen toimitusjohtaja Lauri Riekkola kommentoi.

LähiTapiola Loimi-Hämeen tulos kasvoi ja kokonaistulos oli 6,6 miljoonaa euroa. Tuloksen kasvuun vaikuttivat liikekulujen ja korvauskulujen lasku sekä alkuvuoden hyvä sijoitustoiminnan tulos. LähiTapiola-ryhmässä toiminnan ylijäämä käytetään omistaja-asiakkaiden hyväksi asiakashyvityksinä ja palvelujen kehittämisenä. Osa tuloksesta käytetään kartuttamaan yhtiön vakavaraisuutta, jolloin varmistetaan asiakkaiden edut tulevaisuudessakin.

Suotuisa sijoitusmarkkinan kehitys alkuvuonna ja kannattava vakuutustoiminta vahvisti LähiTapiola Loimi-Hämeen vakavaraisuutta. Vakavaraisuussuhde oli erinomaisella tasolla ollen 226 % tarkastelukauden lopussa.

LähiTapiola Loimi-Häme on aktiivinen alueellinen toimija, jolla on merkittävä vaikutus paikallisessa yhteisössä työnantajana, veronmaksajana sekä taloudellisen turvan ja hyvinvoinnin luojana. Alueellinen kehittäminen on meille erittäin tärkeää.

– Panostamme LähiTapiola Loimi-Hämeen vahvuuksiin henkilökohtaisena ja paikallisena toimijana myös poikkeuksellisina aikoina. Olemme asiakkaidemme omistama elämänturvayhtiö, ja kehitämme palveluitamme asiakaslähtöisesti tavoitteenamme helppous, nopeus ja laadukkuus kaikissa palvelukanavissamme. Vakavaraisena yhtiönä investointikykymme palveluiden kehittämiseen on erinomainen ja yhdessä toiminnan tehostumisen kanssa meillä on vahva pohja kilpailukykyiselle hinnoittelulle pitkäjänteisesti, luonnehtii toimitusjohtaja Riekkola.

– Koronapandemian ja asiakaskäyttäytymisen muutoksen johdosta olemme uusineet toimistoverkostoamme lähes koko toimialueellamme. Toimistojen tilantarve vähenee, mutta haluamme edelleen erottautua kilpailijoista laajalla toimistoverkostolla kehittämällä rinnalla entisestään digitaalisia palveluitamme.

LähiTapiola Loimi-Hämeen vahinkovakuutustoiminnan kate oli 2,8 miljoonaa euroa. Kate muodostuu vakuutusmaksutuotoista, joista vähennetään korvauskulut ja liikekulut.

Vahinkoensivakuutuksen maksutulo oli kesäkuun lopussa yhteensä 25,5 miljoonaa euroa ja kasvua vertailukauteen kertyi 4,8 prosenttia. Maksutulon positiivista kehitystä tukee osaltaan se, että LähiTapiola Loimi-Hämeen asiakaspysyvyys on ollut ennätyksellisen korkea koko pandemian ajan.

Toimintakulut olivat 6,7 miljoonaa euroa ja toimintakulusuhde oli 31,7 prosenttia. Toiminnan tehokkuutta mittaava toimintakulusuhde parani edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

– Yhteiskunnassa alkuvuonna vallinneet rajoitustoimet ovat edelleen osaltaan vaikuttaneet vahinkovakuutuksen korvauskulukehitykseen, henkilövakuutukset ovat pysytelleet ensimmäisellä vuosipuoliskolla normaalia matalampina. Ensimmäisellä puolivuosipuoliskolla sattui kaksi miljoonan euron suuruusluokan liikennevahinkoa. Alkukesänä toiminta-alueellemme ei osunut pahempia myrskyjä, ainoastaan muutamia kymmeniä pienempiä myrskyvahinkoja. Korvauskulut olivat 13,2 miljoonaa euroa ja vakuutustekninen kannattavuus yhdistetyllä kulusuhteella mitattuna oli 85,6 prosenttia, luettelee Riekkola.

LähiTapiola-ryhmä osti syksyllä 2020 rahastoyhtiö Seligson & Co:n vahvistaakseen säästämisen ja sijoittamisen palveluitaan. LähiTapiola-ryhmä on sopinut S-Pankin ja FIM Varainhoidon kanssa FIM Varainhoidon hallinnoimien LähiTapiola-rahastojen hallinnon siirtymisestä Seligson & Co:lle loppuvuoden aikana. LähiTapiola-ryhmä luopuu samassa yhteydessä S-Pankin osakkeista.

LähiTapiola-ryhmä jatkaa edelleen strategista yhteistyötä S-ryhmän kanssa.

– Olemme solmineet jatkosopimuksen bonusyhteistyöstä S-ryhmän kanssa, eli myös jatkossa omistaja-asiakkaamme saavat S-bonusta LähiTapiolan vakuutusmaksuista, hehkuttaa Lauri Riekkola.

LähiTapiola Loimi-Hämeen asiakkaille maksettiin korvauksina 12,4 miljoonaa euroa. Lisäksi asiakkaille hyvitettiin keskittämisetuina 2,1 miljoonaa euroa ja vakuutusmaksuista S-ryhmän Bonusta 0,8 miljoonaa euroa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.