Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

LähiTapiola Loimi-Häme vahvisti asemiaan

Viime vuosi oli hyvä LähiTapiola Loimi-Hämeelle, jonka asiakasmäärä kasvoi ja oli vuoden lopussa 59.737. Ensivakuutuksen maksutulo kasvoi 25,7 miljoonaan euroon. Yhtiön markkina-asema vahvistui ja sijoitustuotto oli hyvä, 5,3 prosenttia. Liikevoitto oli 3,5 miljoonaa euroa.

? Vuosi oli LähiTapiola Loimi-Hämeelle tuloksellisesti hyvä tiukasta kilpailutilanteesta huolimatta. Onnistuimme varsinkin asiakasyhteydenpidon tiivistämisessä. Erityisen tyytyväisiä olemme siihen, että asiakkaat ovat tyytyväisiä meiltä saamaansa palveluun. Syksyllä tehdyn EPSI Rating -tutkimuksen mukaan LähiTapiola Loimi-Hämeen asiakastyytyväisyys oli isoja kilpailijoitamme korkeammalla tasolla, kertoo LähiTapiola Loimi-Hämeen toimitusjohtaja Lauri Riekkola.

Yhtiön asiakaspalvelumalli perustuu Riekkolan mukaan paikallisuuteen ja henkilökohtaisuuteen.

? Hoidamme asiakkaan asioista mahdollisimman paljon paikallisesti oman alueyhtiön voimin. Palkkasimme vuonna 2014 lisää henkilöstöä korvausosastolle vastaamaan kasvavan asiakasmäärän tarpeisiin. Käsittelimme viime vuonna yli 15.000 korvaushakemusta, kertoo Riekkola.

Korvauksia LähiTapiola Loimi-Häme maksoi 15,3 miljoonaa euroa. Korvausmeno jäi keskimääräistä alhaisemmalle tasolle, koska pahoja myrskyjä ei vuonna 2014 ollut eikä alueella sattunut muitakaan pahoja vahinkoja.

? Vuonna 2015 panostamme kasvuun. Kasvua tukevat vuonna 2014 lanseerattu TerveysHelppi -palvelu sekä S-ryhmän kanssa aloitettu S-bonus -yhteistyö. Olemme myös avanneet uusia toimistoja ja uusineet olemassa olevia toimistojamme.

TerveysHelppi otettiin Loimi-Hämeessä käyttöön syyskuussa.

? Palvelua käyttäneet asiakkaamme ovat olleet palveluun erittäin tyytyväisiä. Puheluihin vastaavat terveydenhuollon ammattilaiset, jotka neuvovat asiakasta ja ohjaavat hänet sopivaan hoitoon. Asiakkaalle tämä tarkoittaa sitä, että hän saa heti tarvitsemaansa apua ja paranee nopeammin, Riekkola toteaa.

? Yritysasiakkaille on suunnitteilla yritysrahoituspalvelu. Rahoitusmallien pilotointi alkaa tämän vuoden aikana, Riekkola kertoo. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.