Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Itsevarma Mondeo pysyy näpeissä

Ford Mondeo on kautta historiansa saanut tunnustusta hyvästä ajotuntumastaan ja koeajo uudistuneella Mondeolla antaa vastauksen siihen, miksi auto on monen valinta työsuhdeautoksi tai miksi siihen ovat mieltyneet myös ammattiautoilijat. Auto on heti lähtökiihdytyksestä alkaen varman tuntuinen ja jääurissakin myös oikeasti vakaa kulkemaan.

Ford Mondeo on varma ajettava, auto ei hätkähtänyt mutkista eikä jääurista.

Ford Mondeo on varma ajettava, auto ei hätkähtänyt mutkista eikä jääurista.

Koeajossa ollut, Wagon- eli farmarimallinen Mondeo oli varustettu kuusiportaisella automaattivaihteistolla ja kaksilitraisella, 150 hevosvoiman diesel-koneella. Auto on perheautojen luokan kookkain, mutta ei ulkoisesti kurota kohti crossovereita tai citymaastureita.

Muotoilun yksityiskohdat päinvastoin ovat linjassa runsaiden tehojen ja hyvän ajettavuuden tuomaan sporttisuuden tunnun kanssa. Pröystäilevyydestä ei voi puhua, mutta monen eurooppalaistaustaisen luokkatoverin edustama anteeksipyytelevyyskin puuttuu. Jos ajaa hyvin varusteltua business-luokan ajoneuvoa, ulkoasun pitääkin myötäillä tätä tosiasiaa.

Ohjaamo on tyylikäs ja sen kruunaa selkeä navigointijärjestelmä.

Ohjaamo on tyylikäs ja sen kruunaa selkeä navigointijärjestelmä.

Varmaan ajotuntumaan saattaa osin vaikuttaa se, että koeajaja kuluttaa normaalistikin Fordin ajoneuvoa. Mistään kangastuksesta ei silti ollut kyse, se piti käydä varmistamassa jäisillä urilla rauhallisilla mutta talvisilla kantateillä. Fordia oli erittäin vaikea saada poikkeamaan suunnastaan.

Varsinkin keulan ulkomuotoa voi kuvailla nykyajan trendeihin sovitetuksi ?dollarihymyksi?, esimerkiksi aikanaan vallankumouksellisen Fiestan muotoilun kaltaiseksi rohkeudeksi tehdä omia ratkaisuja. Kokonaisuuteen kuuluvat tyylikkäät, kaupunki- ja maantieajossa eri kulmalla valaisevat ajovalot.

Kun kaikki tehdään huolella ja anteeksipyytelemättä, takavalokin saa hienolta.

Kun kaikki tehdään huolella ja anteeksipyytelemättä, takavalokin saa näyttää hienolta.

Selkeys ja anteeksipyytelemättömyys näkyy ja tuntuu myös Mondeon sisällä. Kahdeksan tuuman kosketusnäytöllä varustettua navigointijärjestelmää haluaa heti myös käyttää ja hyödyntää. Tämän seikan voikin mainita yhdeksi koeajoauton ?tyyppiansioksi?: Business Packiin kuuluvat peruutuskamera, aktiivinen pysäköintiavustin ja parkkitutka olivat sellaisia, että niiden ominaisuudet ymmärsi nopeasti ja pystyi miltei heti hyödyntämään käytännössä.

Se, mikä eniten sai viihtymään tämän auton kanssa tien päällä, oli paras tai ainakin itselleni sopivin kuljettajanistuin missä olen massaani lepuuttanut.

Mondeon ovat hyväksi todenneet myös monet ammattiautoilijat. Osasyynä varmasti on huippumukava istuin,

Mondeon ovat hyväksi todenneet myös monet ammattiautoilijat. Osasyynä varmasti on huippumukava istuin,

Ford Mondeo Titanium Business 2,0 TDCi 150 hv A6 Powershift Wagon vm. 2015

  • Ulkoväri: Magnetic
  • Istuinverhoilu Prada-kangas, Gray
  • Co2-päästöt: 128 g/km
  • Autoveroton suositushinta (sis. Alv. 24 %) 31.050 ?

Koeajoautossa seuraavat valinnaisvarusteet, yht. 1.220 ?

  • Metalliväri
  • Business Pack (Mukautuvat LED-ajovalot, LED-päiväajovalot, Sony Radio/CD/SD-navigointijärjestelmä 8? kosketusnäytöllä, Ford SYNC 2, 12 kaiutinta, peruutuskamera, aktiivinen pysäköintiavustin, parkkitutka, anturit edessä ja takana)
  • Lämmitettävä ohjauspyörä
  • Polttainekäyttöinen lisälämm., kello ja kauko-ohj.
  • Kattokaiteet, kiiltävät

Autovero co2-päästöillä 128 g/km 8.283,63 ?

KOKONAISHINTA 41.153,63 ?

  • Käyttöetu 605 ?
  • Vapaa autoetu 785 ?

Juha Reinikainen

Mondeo on luokkansa isoin.

Mondeo on luokkansa isoin. Sporttinen muotoilu ja erinomainen ajettavuus takaa, että koko ei ole yhtä kuin kömpelyys.

Aktiivinen pysäköintiavustin etsii kuljettajalle vapaata tilaa...

Aktiivinen pysäköintiavustin etsii autolle kuljettajan puolesta vapaata tilaa…

...ja neuvoo turvallisen pysäköintitavan.

…ja neuvoo turvallisen pysäköintitavan.

Automaattisesti sisään taittuvat peilit kuuluvat Mondeon ominaisuuksiin.

Automaattisesti sisään taittuvat peilit kuuluvat Mondeon ominaisuuksiin.

Perheautoa etsivän kannattaa sovittaa koeajokierrokseensa myös uusiutunut Ford Mondeo.

Perheautoa etsivän kannattaa sovittaa koeajokierrokseensa myös uusiutunut Ford Mondeo.

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.