Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

TPS vei pisteet jatkoaikamaalilla

Steelersin lahjasäkkiin ei kertynyt syyskierroksella yhtään sarjapistettä.

Steelersin tai kuvassa katseella laukaustaan seuraavan Heli Haapalahden lahjasäkkiin ei kertynyt syyskierroksella yhtään sarjapistettä.

Steelersille ei riittänyt seitsemän tehtyä maalia eikä maalivahtitulokas Juulia Katajan 28 torjuntaa, kun TPS vei pisteet naisten Salibandyliigan ottelussa jatkoaikamaalilla 7?8 (1?4, 4?0, 2?3, 0?1). Jatkoaikaa ehti kulua vain 24 sekuntia, kun ottelussa kolmella Veikkauksen pörssipisteellä palkittu TPS-puolustaja Iina Siirilä (2+1) laukoi poikittaisliikkeestä pallon maaliin.

? Jatkoaikatappio on kauhea shokki. Pelillisesti ilme oli hyvä ja seitsemän maalia on tämän kauden ennätyksemme yhdessä ottelussa. Vielä paremmin pitäisi kuitenkin pystyä pitämään pelaaminen kasassa, sanoi Steelersin päävalmentaja Jani Järvinen.

Maalivahti Juulia Kataja pelasi ensimmäisen ottelunsa Steelersissä.

Maalivahti Juulia Kataja pelasi ensimmäisen ottelunsa Steelersissä.

TPS sai otteluun hyvän alun, kun vieraiden parhaana palkittu Noora Rantanen (2+0) laukoi avausmaalin runsaan kolmen minuutin jälkeen. Jenna Saarion (2+0) ja Siirilän osumien jälkeen Roosa Kankare (1+1) nosti hämeenlinnalaistoiveita. Erätauolle mentiin lukemissa 1?4 Jasmin Saarion maalin jälkeen.

Toinen erä oli Steelersiä parhaimmillaan. Takaa-ajon aloitti puolustaja Emma Taponen ajassa 26:30 ja minuuttia myöhemmin Saara Lehtonen (2+0) laukoi rankkarista teräsnaiset jo maalin päähän.

Emma Taponen teki TPS:aa vastaan kauden toisen maalinsa.

Emma Taponen teki TPS:aa vastaan kauden toisen maalinsa.

Ringa Laurila (2+1) tasoitti heti rankkarin jälkeisessä vaihdossa ja salibandyn miesten MM-finaalin seuraamisen sijaan Elenialle saapuneet 127 katsojaa palkittiin erässä vielä Saara Lehtosen 5?4-johtomaalilla. Päätöserässä mentiin koko ajan korkeintaan maalin marginaalilla ja Steelersin pelasti jatkoajalle Laurilan tasoitus ajassa 55:36.

? Meillä oli otteluun vaikeat lähtökohdat sairastelujen ja loukkaantumisten takia. Hyvän alkumme jälkeen Steelers paransi omaa tekemistään ja teki joukkueena nousun sillasta. Arvostan, miten he tekivät joukkueena töitä, kertasi TPS:n päävalmentaja Matti Kaipio.

? Kolmas erä oli kuitenkin meidän ja voitto oli mielestäni ansaittu, tiukassa paikassa voittaminen on oma taitonsa, hän jatkoi.

Roosa Kankare ja Milla Vähälä iloitsevat Steelersin avausmaalia. Taustalla ensimmäisen liigamaalinsa kolmannessa erässä tehnyt Vilma Vähälä.

Roosa Kankare ja Milla Vähälä iloitsevat Steelersin avausmaalia. Taustalla ensimmäisen liigamaalinsa kolmannessa erässä tehnyt Vilma Vähälä.

Steelersin nuori maalivahti Juulia Kataja liittyi hämeenlinnalaisjoukkueeseen maanantaina ja pelasi nyt ensimmäisen ottelunsa paitsi Steelersissä, myös liigassa. Mikäli otteet jatkuvat sunnuntain kaltaisina, Steelersin tulevaisuusprojekti on yhtä osatekijää vahvemmalla pohjalla.

? Pelaaminen tuntui hyvältä, vaikka pari pomppumaalia jäi kyllä kaivelemaan. Ihan hyvä että oli töitä, niin pysyi lämpöisenä. B-nuorten SM-sarjaan verrattuna vauhti on aika paljon kovempaa ja samoin vedot tulevat kovempaa, hän kommentoi.

Saara Lehtonen on myös osoittautumassa erinomaiseksi hankinnaksi. Maalien lisäksi hänen pelaamisensa oli kokonaisuutena näyttävää.

Saara Lehtonen teki kaksi maalia ja palkittiin kotijoukkueen parhaana sekä kahdella Veikkauksen pörssipisteellä.

Saara Lehtonen teki kaksi maalia ja palkittiin kotijoukkueen parhaana sekä kahdella Veikkauksen pörssipisteellä.

? Pelaaminen tuntuu koko ajan paremmalta, kun pikkuhiljaa pääsee perille joukkueen pelityylistä. Joukkueena meillä oli jo hyvä meno päällä, pieniä juttuja vain kuntoon, niin kyllä se siitä, Lehtonen sanoi.

Steelersille koittaa nyt kuukauden ottelutauko, jonka aikana päävalmentaja Järvinen lupaa kannustaa joukkuettaan entistä kovempaan harjoitteluun.

? Joulutauon aikaan on aika nostaa tasoa, hän linjaa.

Sitä tarvitaan, sillä tammikuun 7. päivänä vastassa on sarjakärki Classic Tampereella.

Juha Reinikainen

Ringa Laurila on tasoittanut ottelun kolmannessa erässä.

Ringa Laurila on tasoittanut ottelun kolmannessa erässä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.