Sunnuntai 02.10.2022
Nimipäivät: Valio
Hämeenlinna
Verrattain selkeää
11°C
Tuuli: 3 m/s SE
 

Steelers-naiset kukisti pohjoiset vieraansa viime minuuttien maalilla

Steelersin Saimi Lehto murtautui toistuvasti läpiajoon. Maali jäi puuttumaan, mutta joukkueensa parhaana palkittu Lehto esiintyi päätöserässä suvereenisti ja syötti Tanja Lehtosen tekemän voittomaalin.

Steelers-naiset otti Santa´s Unitedista tärkeän voiton lukemin 3?2 (1?0, 1?2, 1?0) kotiottelussaan Juteinikeskuksella sunnuntaina. Voitto ja eilen ansaittu sarjapiste jatkoaikatappiosta Blue Foxia vastaan pitivät Steelersin hyvin 1.-divisioonan kärkinelikon eli suoran liiganousupaikan tuntumassa.

? Viikonlopusta neljä pistettä, eli ihan ok sarjan alku. Emme kuitenkaan vielä pystyneet omaan, rohkeaan pallolliseen peliin suunnitellusti, päävalmentaja Jari Salo puntaroi.

Molemmat joukkueet jaksoivat kuitenkin jauhaa taktisesti suhteellisen kypsät 60 minuuttia. Maalivahdit, Steelersin Nea Niiranen (23 torjuntaa) ja Santasin Hanna Pohjola (22 torjuntaa) olivat omalta osaltaan vaikuttamassa ottelun vähämaalisuuteen.

Joukkueeseen hiljattain liittynyt Heidi Förell nostaa Steelersin hyökkäystä. Vaihtoaitiossa menoa seuraa voittomaalin tehnyt Tanja Lehtonen (2).

Steelersin ryhmä on täydentynyt sarjan vielä alettua ja joukkue pääsi nyt pelaamaan kolmella täydellä kentällisellä. “Tulokkaat”, eli kokeneet Heidi Förell ja Katariina Niemi täyttivät paikkansa heti hyvin.

Parhaassa vireessä avauserässä oli kakkoskentällinen, jonka vasempana laitahyökkääjänä pelannut Sanna Koponen (1+1) ampui laidastaan tulisesti Steelersin johtoon ajassa 5.39 Meri Mäkisen (1+1) syötöstä.

Toiseen erään Steelers tuli unisena ja Santas vei peliä aluksi miten tahtoi. Vaikka Lotta Lindi pääsi iskemään läpiajonsa jälkeisen irtopallon sisään Nea Niirasen hyvän pelastuksen jälkeen ja Makreeta Heikkilä vei punapaidat jo 1?2-johtoon ajassa 26.45, ei pelko hiipinyt Steelers-puseroon.

Sanna Koponen valmistautuu kääntämään pallon taustalta nousevalle Meri Mäkiselle. Tuloksena oli tasoitusmaali.

Tasoitusmaali 2?2 syntyi ajassa 31.59, kun hyvää debyyttikautta divarissa pelaava Sanna Koponen luki Meri Mäkisen nousun hienosti, käänsi pallon Mäkiselle täyteen vauhtiin ja Mäkinen pommitti tasoituksen millintarkasti takatolpan juureen.

? Ensimmäisen 30 minuutin aikana emme pystyneet toteuttamaan sovittua pelitapaa muuta kuin karvauksen osalta. Teimme pelin itsellemme vaikeaksi myös syöttämällä palloa vastustajan lapaan ja jättämällä oman pallollisen pelaajan vähän liikaa yksin, Jari Salo tulkitsi.

Meri Mäkisen veto uppoaa hyvin torjuneen Hanna Pohjolan taakse ja numerot ovat 2?2.

Varsinkin kolmanteen erään Salo oli jo tyytyväinen. Sen Steelers aloitti pirteästi, kun nuori Saimi Lehto jujutteli itsensä kahdesti läpiajoon. Ensimmäinen yritys kilpistyi ylärimaan ja toisen koppasi maalivahti Pohjola.

? Saimi on upea pelaaja, jolta löytyy henkilökohtaista taitoa, kiitteli Jari Salo.

Maalirautoja kolisutteli vielä Steelersin Rosa Huuskosen laukaus, ennen kuin Saimi Lehto syötti Tanja Lehtoselle tekopaikan maalin eteen ja Lehtonen sinetöi loppunumerot ajassa 56.21.

Meri Mäkinen saa maalistaan onnittelut Sara Virtaselta.

? Tiukka alkukausi jatkuu. Saimme kokoonpanoon pari uutta pelaajaa jo täksi viikonlopuksi ja ensi viikolla vielä lisää. Uskon, että joukkueesta löytyy lisää tehoja, kun saamme kentälliset kunnolla kokoon, Jari Salo totesi.

Uusia kuvioita on aikaa viritellä runsas viikko, sillä seuraavan ottelunsa Steelers pelaa 31.10. vieraissa.

Juha Reinikainen

Nea Niiranen pysäyttää läpiajon.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.