Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

SALIBANDY: Kotiottelu TPS:aa vastaan käynnistää Steelersin kovan alkukauden

TPS kävi viime helmikuussa kaatamassa kylmää vettä Steelersin playoff-haaveiden niskaan Elenia-Areenalla, kun turkulaiset hakivat pisteet murskaavaan tyyliin 1?10-vierasvoitolla. TPS on Steelersiä vastassa myös sunnuntaina, kun pallo ensimmäistä kertaa tällä kaudella laitetaan keskiympyrään liigaottelua varten.

Aleksanteri Ihalainen yritti turhaan ohittaa Pyry Luukkosta liigaottelussa viime helmikuussa.

? TPS on äärettömän pelinopea ja fyysinen joukkue, jota vastaan meillä ei ollut viime kaudella mitään jakoa. Samalla se on meille hyvä mittari liigan tasosta, sanoo Steelersin päävalmentaja Jussi Sihvonen.

Sihvonen ennakoi TPS:n sijoittuvan liigassa kuuden parhaan joukkoon ja nostaa esimerkkeinä vastustajajoukkueen tasosta esiin maalivahti Pyry Luukkosen ja puolustaja Lauri Stenforsin.

? Oman mielenkiintonsa otteluun tuo myös TPS:n ex-hämeenlinnalainen Sami Saarinen, ennakoi Sihvonen.

Eikä viime keväänä Hämeenlinnassa neljä maalia takonutta Jani Hyytiäistäkään kannata unohtaa.

Mutta tasoa riittää myös toiseen peräkkäiseen liigakauteen starttaavassa Steelersissä. Kun joukkuetta ennen viime kautta tylytettiin jopa Suomen 2000-luvun heikoimmaksi pääsarjajoukkueeksi, kallistuvat monet veikkaajat nyt ennustamaan teräsmiehille playoff-paikkaa.

Viimeisiä säätöjä muun muassa Ville Lastikalla ja Heikki Hätösellä vahvistuneeseen ryhmään haettiin Tallinnan turnausmatkalla.

? Lähdettiin hakemaan viimeisiä viilauksia kokoonpanoon ja pelaamiseen, mutta haimme myös ryhmäytymistä ja urheilullisuutta. Tarkoitus on tehdä näistä kundeista urheilijoita ja matkalla päästiin kokemaan, mitä on elää neljä päivää kuin ammattiurheilija, Sihvonen sanoo.

Sunnuntaina nähdään, ovatko Aleksi Kulmala ja muu Steelers-nippu valmiina kohtaamaan maajoukkuepelaajilla lastatun Tepsin.

Päävalmentaja ennakoi saavansa sunnuntaiksi jalkeille kilpailukykyisen rosterin muutamasta pidempiaikaisesta loukkaantumisesta huolimatta. Maalivahtien Pasi Järvisen ja Tomi Aaltosen kesken vallitsee Sihvosen mukaan terve taisteluasetelma, jossa keskinäisestä kirityksestä huolimatta veskarit tulevat hyvin toimeen keskenään.

Puolustuksesta löytyy joukkueen tuore kapteeni ja LASB-paluumuuttaja Jarno Mäkinen. Hyökkäyspää taas muistuttaa Lastikan, Markus Siprosen ja Julius Aaltosen paluun myötä samaa lupaavaa ryhmää, joka pari vuotta sitten hankki kannuksia ja kokemusta Steelersin divarijoukkueessa.

? Viime vuonna playoff-haaveemme kaatuivat vähän heikkoon alkukauteen, nyt pitää olla valmiina heti, kun kausi alkaa. Neljän ensimmäisen ottelumme aikana kohtaamme TPS:n lisäksi myös Happeen ja Classicin, eli alku on melkein kovin mahdollinen, puntaroi Sihvonen.

Steelers – TPS, Salibandyliigan avauskierrosta Elenia-Areenalla su 17.9. klo 18.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.