Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Liikuntahallit purkaa rajoituksia asteittain

Liikuntahallit järjesti parvekejumppaa maaliskuussa 2020.

Kanta-Häme on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen ja koronarajoituksia päästään purkamaan asteittain.

Sairaanhoitopiiri on päivittänyt omat suosituksensa. Alle on koottu
suosituksien vaikutukset Hämeenlinnan Liikuntahallien tilojen käyttöön ja Liikuntahallien omaan toimintaan.

Huhtikuun 26. päivästä alkaen liikuntahallien hallinnoimat kentät ja hallit sekä koulujen liikuntasalien ilta- ja viikonloppukäyttö avautuvat vuonna 2001 syntyneille ja nuoremmille harrastustoimintaan.

Seurat varaavat tarvitsemansa lisävuorot Timmin sähköisen asioinnin kautta.

Jääliikuntakeskus Hakio on auki vuonna 2001 syntyneiden ja nuorempien harrastustoimintaan toukokuun loppuun saakka.

Seurat varaavat tarvitsemansa lisävuorot Timmin sähköisen asioinnin kautta.

Liikuntahallien hallinnoimat kuntosalit Hauholla, Iittalassa, Lammilla ja Rengossa avataan 3.5. Käyttäjien on huomioitava tiloissa hygieniaohjeet ja turvavälit.

Voimassa oleviin kuntosalipoletteihin on lisätty käyttöaikaa automaattisesti 5 kuukautta. Jatkolataukset onnistuvat Hauholla ja Rengossa kaupungin palvelupisteillä.

Iittalan ja Lammin jatkolatauksien osalta palvelee Liikuntahallien asiakaspalvelu. Koko vuoden 2020 Senioriliikuntakortilla kuntosalit ovat käytettävissä 2021 loppuun asti.

Seurojen kuukausivuokratut tilat avautuvat vuonna 2001 syntyneille ja nuoremmille harrastustoimintaan 26.4. alkaen.

Aikuisten toiminnan osalta tilanne päivitetään huhti-toukokuun vaihteessa.

Kesäkuun 1. päivästä alkaen Kipinäniemen alue avautuu varattavaksi.

Ottelutoiminnan käynnistymisen osalta odotetaan lajiliittojen ja sairaanhoitopiirien suosituksia.

Uimahallit pysyvät suljettuina koko kevään ja avataan normaalin aikataulun mukaisesti, Hämeenlinnan uimahalli elokuun alussa ja Lammin uimahalli syyskuun alussa.

Jo myytyihin uimahallien sarjalipputuotteisiin lisätään automaattisesti voimassaoloaikaa. Koululaisuinnit ja seurojen harrastustoiminta halleissa päättyy huhtikuun loppuun.

Lasten ja nuorten harrastustoiminnan osalta ei ryhmäkokoja rajoiteta mutta toiminnassa on noudatettava alla mainittuja ohjeita:

Asiakkaita ja liikuntapaikkoja käyttäviä pyydetään seuraamaan ajantasaisia Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronaohjeistuksia.

Kaikilta yli 12-vuotiailta edellytetään kasvomaskin käyttöä kaikissa yleisissä tiloissa, auloissa, käytävillä, pukuhuoneissa ja aktiviteeteissa, joita maskin käyttö ei häiritse.

Harrastustoimintaan, harjoituksiin ja otteluihin saa osallistua vain terveenä ja täysin oireettomana.

Jokainen liikuntatilan käyttäjä pesee kätensä ennen vuorolle saapumista sekä liikuntatilasta poistuessa.

Ryhmän vastaavat huolehtivat oman ryhmän turvallisesta toiminnasta.

Ryhmän vastaava pitää luetteloa vuorolle osallistujista.

Kaikkea turhaa ja ylimääräistä oleskelua harjoitustiloissa, pukutiloissa ja eteistiloissa on vältettävä.

Liikuntavaatteet puetaan mahdollisuuksien mukaan päälle jo kotona.

Alkulämmittelyt ja verryttelyt suositellaan tehtäväksi ulkona.

Harjoitusvuorolle saavutaan ja poistutaan ajallaan sekä vältetään turhaa oleskelua liikuntatiloissa.

Yhteisiä suihkutiloja ei suositella käytettäviksi.

Vanhemmat ja saattajat odottavat mahdollisuuksien mukaan lapsia ulkona.

Liikuntalukkari-toiminta jatkuu kevään osalta 26.4. alkaen. Ajantasainen tarjonta löytyy osoitteesta Liikuntalukkari – Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy

Parvekejumpat käynnistyvät 3.5. alkaen ja jatkuvat 13.8.2021 asti.

Ulkoliikuntatoiminnot pienryhmissä käynnistyvät 3.5. alkaen. Toukokuun ohjelma julkaistaan ensi viikolla Liikuntahallien nettisivuilla.

Kesäliikunnanohjaukset ulkona, kuten puistojumpat, kehonhuollot ja liikunnalliset tempaukset alkavat 31.5.2021 ja jatkuvat 13.8.2021 asti. Ohjelma päivitetään Liikuntahallien nettisivuille toukokuun puolivälissä.

Ilmoittautuminen Hämeenlinnan Liikuntahallien syksyn ohjattuihin ryhmiin käynnistyy 17.8.2021.

Talvikauden ohjelma julkaistaan heinäkuussa ja kausi käynnistyy 30.8.2021.

Yleisöluistelut käynnistyvät syyskuun alussa ja Temppulaari lokakuun alussa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.