Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

JÄÄKIEKKO: HPK isännöi kolmen vierasottelun putken päättäviä Kärppiä

Lauantaina Rinkelinmäellä kohtaavat HPK ja Kärpät jatkoivat alkuviikon otteluissaan voittotahdissa. HPK haki vakuuttavasti vieraspisteet SaiPalta ja Kärpät KalPalta. Kärpät kohtaa vielä tänään Turussa TPS:n kärkipään mittelössä ja pelaa lauantaina siis viikon kolmannen vierasottelunsa.

Toisella liigakierroksella HPK:n Oulusta hakema voitto Kärpistä voittolaukauksilla näyttäytyy Kärppien vahvan alkukauden valossa nyt entistä kovempana suorituksena. Kärpät on toistaiseksi hävinnyt varsinaisella peliajalla vain JYPille 4?3 ja maalinteossakin vierasjoukkue on ollut kauden aloittaneiden kahden HPK-pelin jälkeen tehokkaampi.

Maalipörssiä johtavan Charles Bertrandin kurissa pitäminen on yksi pääteema myös huomenna. HPK:n maaliin on kuudessa liigaottelussa tehty vasta kymmenen maalia eli puolustuspelaaminen onkin ollut kurinalaista. Maalinsuulla sekä Emil Larmin että Antti Karjalaisen torjuntaprosentti on huikeasti liki tasan 95, mutta heidän edeltään löytyy vielä Kärppien Veini Vehviläinen.

Uusinta kahden viikon takaiseen liiga-avaukseen lähtee nyt oransseille suotuisista asetelmista. Kärpiltä odotettavissa on fyysisesti selviytymistaistelu, kun taas HPK on saanut valmistautua vain tähän otteluun tiistaista lähtien.

HPK?Kärpät la 23.9. klo 17.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.