Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

HPK teki jatkosopimukset Tommi Tikan, Henri Kannisen ja Miro Ruokosen kanssa

HPK on solminut yksivuotiset jatkosopimukset Tommi Tikan, Henri Kannisen ja Miro Ruokosen kanssa.

Tikka ja Kanninen pelaavat tällä hetkellä toisia kokonaisia kausiaan oranssissa ja Ruokonen puolestaan jo viidettään.

HPK:n kannattajien suosikiksi noussut 25-vuotias keskushyökkääjä Tommi Tikka jatkaa oranssissa myös kaudella0 2021-2022. Tikan tavaramerkkeihin kuuluu kova peli ja hanakasti käyvä suu. 15 alkukauden pelaamassaant ottelussa Tikka on kirjauttanut tehot 2+3.

– Tommi on meidän keskikaistamme voimahahmo. Hän on kehittynyt meillä vielä lisää kiekollisessa pelissä. Tarjolla on jatkossakin tontti erikoistilannepelaamisessa ja tärkeissä aloituksissa. Parhaimmillaan sytyttää niin joukkueen kuin yleisön, kommentoi HPK:n urheilujohtaja Mika Toivola.

HPK:hon kultaisena keväänä 2019 siirtynyt Henri Kanninen kuuluu myös HPK:n suunnitelmaan ensi kaudella.

Sekä laidassa että keskellä pelaamaan pystyvä Kanninen on osunut tällä kaudella kahdesti ja syöttänyt viisi maalia.

– Henrin pelillinen rooli on kasvanut ja kiekollinen peli on kehittynyt HPK-aikana. Hyvän pelikäsityksen ansiostah hän pystyy pelaamaan tarvittavaa roolia aina ykkösen laidasta neloskentän keskelle. Henri on luotettava ja tasainen suorittaja laitahyökkääjän tai keskushyökkääjän roolissa.

HPK-kasvatti Miro Ruokonen nousi Kerhon Liiga-joukkueeseen kaudella 2015?2016. Siitä asti Kerholaiset ovat saaneet nauttia illasta toiseen kaikkensa antavasta kovakuntoisesta laiturista. 24-vuotias Ruokonen on vastannut tällä kaudella kahdesta Kerhon maalista.

– Miro tuo joukkueeseen luisteluvoimaa ja on HPK:laisen taistelun ruumiillistuma. Hän on fyysisesti vahva sekä erittäin hyvässä kunnossa ja tuo suoraviivaisuutta hyökkäyspeliin, kertoo Toivola.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.